Oikea tie yliopistoon

0

Tatu Ujula

Viime vuosina koululaisten jaksaminen on puhuttanut. Pinnaa on polttanut yhteiskunnan sekaisin saanut pandemia.

Sukupolvikokemukset, kuten penkkarit ja wanhojen tanssit, ovat harmillisesti jääneet sivu suun tai siirtyneet epämääräiseen tulevaisuuteen. Nämä eivät ole ainoita muutoksia opiskelijoiden arjessa: Esimerkiksi yliopistojen valintakriteeristöjä on rukattu uuteen uskoon.

Yhä useammalle yliopiston ovet aukeavat hyvällä ylioppilastodistuksella. Vastaavasti valintakokeella sisään pyyhältää harvempi. Mikä on oikea tie yliopistoon?

Omana lukioaikanani useimmille yliopistoaloille keploteltiin pääsykokeella. Hyvällä yo-todistuksella saattoi tasoitella hiukan pääsykokeen kupruja, mutta usealla alalla paperi ei paljoa lohduttanut.

Matemaattis-luonnontieteelliset alat olivat poikkeus sääntöön. Jos ällää ja eximiaa löytyi omasta lapusta, saattoi tie viedä teknillisen yliopiston halutuimpiin koulutusohjelmiin asti.

Tuurilla ne laivatkin kuulemma seilaavat. Tuurilla ei tosin luonnontieteellisistä aineista parhaita arvosanoja kirjoiteta. Käytännössä hyvä ylioppilaskoemenestys on korkeakoululle laatutae. Kyseinen oppilas on oppinut tekemään systemaattisesti töitä jo lukiossa, joten hän selvinnee hengissä myös yliopistoviidakossa.

Nykyisin lähes joka alalle pääsee kovalla todistuksella. Se kasaa suorituspaineita ja suuntaa opiskelijoita aineiden pariin, josta parhaat pisteet ovat saalistettavissa. Opiskelijan omasta kiinnostuksesta viis.

Suhteellisia häviäjiä uudistuksessa ovat lyhyen matematiikan ja kielten lukijat. Pitkän matematiikan menestyksekäs lukeminen palkitaan ruhtinaallisesti pisteytyksessä.

Lyhyistä kielistä puolestaan hyvän arvosanan kirjoittaminen on haastavaa ja siltikin saatu pistemäärä jää usein laihaksi. Moni argumentoi, että yhä nuorempien on tiedettävä, mitä elämältään haluaa.

Fakta kuitenkin pysyy, että jossakin karsinta on tehtävä. Halutuimmille aloille on yksinkertaisesti enemmän tulijoita kuin paikkoja.

Miten perustella esimerkiksi juristille pitkän matematiikan välttämättömyyttä? Ehkei lakimies suoraan hyödy integraaleista, mutta looginen ajattelu tuskin on oikeussalissa pahitteeksi.

Samoin, jos yliopistolla on varaa valita, totta kai opinahjo haluaa sen välkyimmän mahdollisen kaverin. Siitä voidaan käydä keskustelua, onko aineiden keskinäinen pisteytysjärjestys nykyisellään oikeudenmukainen.

Yhtä oikeaa tietä yliopistoon tuskin voi nimetä. Nykymalli suosii aktiivista, ahkeraa ja asioita selvittävää opiskelijaa, joka tekee nuorena oikeat valinnat. Tietyssä mielessä siis ideaali-ihmistä.

On kuitenkin syytä pitää myös hakuväylä niille, jotka myöhemmin tajuavat haluavansa hankkia korkeamman koulutuksen. Sitä paitsi ei yliopisto ketään autuaaksi tee.

Kirjoittaja on kotoisin Laitilasta ja työskentelee Ypäjän kunnanjohtajana.