Olympiahuumaa

0

Pekingin talviolympialaiset avattiin hienoin menoin perjantaina ja jo viikonloppuna kisat tarjosivat mahtavia suomalaiselämyksiä, kirkkaimpana hiihtäjä Iivo Niskasen sivakoima pronssimitali sunnuntain yhdistelmäkisassa.

Kisakatsomoissa on varmasti iloittu myös esimerkiksi muiden hiihtäjien upeista onnistumisista, kuten Kerttu Niskasen upeasta neljännestä sijasta niin ikään yhdistelmäkisassa.

Monet laitilalaiset seuraavat takuulla ainakin naisleijonien edesottamuksia erityisellä mielenkiinnolla, onhan olympiakaukalossa mukana myös laitilalaislähtöinen ja jo maalinteossakin kunnostautunut Susanna Tapani. Tapanin Laitilan-vuosien merkittävyys tulee muuten esille ohjelmasta Ladunraivaajat: Susanna Tapani, joka on katsottavissa Yle Areenassa.

Urheilun lisäksi olympialaisten ympärille kiertyneeseen puheeseen ovat kuuluneet vahvasti niin yleinen koronatilanne, Kiinan kisoissa harjoittama koronapolitiikka kuin maan ihmisoikeustilannekin.

”Olympiakaukalossa on mukana myös laitilalaislähtöinen Susanna Tapani.”

Kisojen tiukka koronapolitiikka on aiheuttanut ihmetystä ja kritiikkiä. Esimerkiksi Suomen olympiajoukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen on hämmästellyt jääkiekkoilija Marko Anttilan kohtelua. Oireettoman koronan sairastanut Anttila pääsi matkustamaan Pekingiin annettuaan negatiivisen koronanäytteen. Kiinassa testi olikin positiivinen ja Anttila vietiin eristykseen, vaikka sille ei Valtosen mukaan lääketieteellisiä perusteita ole.

Koronatartuntojen hillitseminen onkin ollut isossa roolissa olympialaisiin valmistautumisessa ja ainakin toistaiseksi Suomen olympiatiimi on onnistunut siinä erinomaisesti.

Vaikka Pekingin talviolympialaiset nostavat esiin monenlaisia aiheellisia huolenaiheita, niin silti on oikeus myös iloita olympiahuumasta ja nauttia hienoista urheiluelämyksistä.

Solina Saarikoski
solina.saarikoski@laitilansanomat.fi