Sarka-museon Kulttuurikuokka Heli Laaksoselle – ”Lupa nosta peruni aamuyän valos. Kyl tääl vaa ilol kuakki”

0
Heli Laaksonen saa tunnustusta siitä, että hän pitää elävästi ja hauskasti esillä murteita, kulttuuriperintöämme.

Suomen maatalousmuseo Sarka palkitsee vuosittain ystävänpäivänä Kulttuurikuokalla kulttuuria, historiaa, maaseudun elämää tai maataloutta ansiokkaasti yhdistelevän ja positiivisesti esiin tuovan tai maatalouskulttuuria muutoin edistävän henkilön, tahon tai toiminnan.Tänä vuonna Kulttuurikuokan saa Heli Laaksonen.

Laaksonen tunnetaan ennen kaikkea runoilijana, mutta hän on myös kuvataiteilija ja suosittu esiintyjä. Rauman Lapissa asuva positiivinen ja valoisa taiteilija tuo työssään esiin luonnon ja maaseudun tärkeyttä.

– Laaksosen maalaukset ovat maanläheisiä ja leikkisiä. Ne käsittelevät usein luontoaiheita, kuten kasveja ja eläimiä, kuvaa museonjohtaja Sami Louekari.

Aiheiden ja sisältöjen lisäksi myös Laaksosen käyttämä kieli ansaitsee Louekarin mukaan tulla palkituksi.

– Maamme murreperintö on monipuolinen ja rikas. Omilla teksteillään ja puheillaan Laaksonen pitää elävästi ja hauskasti esillä murteita, kulttuuriperintöämme, hän jatkaa.

Laaksonen kommentoikin palkintoaan näin:

– Kiitos kulttuurikuakast, kiitos meijän pualen pitämisest. O nii mukava, et maaseutupuhe ei ol pelkkä politiikka!

– Kevät, kesä, syksy, talvi tääl. Ensmäset västäräkit talon harjal. Täyskuu viljavainioitten pääl. Naapurin talonkokkonen puimur ja vanh pikkunen traktor. Mummuje jutut kyläkaffilas. Lumine, hiljane raitti… Sekä kaupunk et maaseutu inspiroitte, mut mahtaiskos munst enä kerrostaloasujaks olla? Lupa ripustella hellanrenkkaist ja lehmänriimuist installaatio tiä vartte, lupa nosta peruni aamuyän valos. Kyl tääl vaa ilol kuakki ja ihmisil täst ilost kertto.

Kulttuurikuokka ojennetaan Laaksoselle, kun hän 17.2. avaa Sarka-museon uuden näyttelyn Lumoavat Laitumet – Laidunnus monimuotoisuuden ylläpitäjänä. Avajaisia voi seurata suoratoistona klelo 18 alkaen museon YouTube-kanavalla. Yleisölle näyttely avautuu 18.2.

Kulttuurikuokka myönnettiin nyt kuudettatoista kertaa. Ensimmäisen kuokan sai Mauri Kunnas ja viime vuonna se myönnettiin Anna Länsisalmi-Keisalalle. Muita palkinnon saajia ovat olleet Miina Äkkijyrkkä, Teppo Korhonen, Keskitien Tukisäätiö, Helsingin yliopistomuseo, Lions Club Oripää, Eeva Mikola, Maaseudun Tulevaisuus -lehden Kantri-liite, Elina Kivihalme, Maajussille morsian -ohjelma, Lauri Tähkä ja Elonkerjuu -yhtye, Risto Laine, Sirkku Peltola ja Risto Astikainen.