Istahdan väsyneenä pulpettiin. Kaivan kirjat repustani ja tömäytän ne pöydälle. Painan pääni kirjoihini mutta nostan sen äkkiä ylös, kun opettaja aloittaa läksyjen tarkistuttamisen.
Takapulpetissa istuva tyttö saa vastausvuoron. Hän vastaa väärin ja kuulen takaani naurahduksen.
Seuraavaan kysymykseen vastausvuoron saa takanani istuva poika. Hänkin vastaa väärin, mutta välittömästi kun opettaja toteaa sen vääräksi, poika alkaa selitellä, mitä tarkoitti. Jään pulpettiini istumaan äimistyneenä.
Juuri tällaisista tilanteista ja ihmisistä en pidä. Mielestäni se, että nauraa muille ja leveilee paremmuudellaan, on sama asia kuin kadulla kaatuisi joku, etkä tarjoaisi apuasi. Siinä, että saa ensin muut tuntemaan itsensä huonoksi väärän vastauksen takia ja sitten itse mokaa ja alkaa vielä selittää, mitä tarkoitti, on reseptit ylimielisyyteen ja toisten tahalliseen ärsyttämiseen.
Ymmärrän, että olemme kaikki ihmisiä ja että meillä on omat tapamme, mutta epäkohtelias käytös toisia kohtaan on alentavaa. Kukaan meistä ei varmastikaan halua joutua naurun tai pilan kohteeksi.
Ongelma on selvästi olemassa, sillä jotkut ihmiset vain kokevat oikeudekseen nauraa muille ja tuottaa pahaa mieltä, joskus jopa tietämättään. Siinä ei sinänsä ole mitään pahaa, että osaa asioita. Kysymys siis kuuluukin, miten osaamistansa näyttää.
Toivoisin, että ihmiset voisivat miettiä sanomisiaan, ennen kuin ne tulevat suusta ulos. Jokaisella meillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitä meistä ajatellaan.
Omalla käytöksellään ja sillä, kuinka esittää itsensä muille, on merkitystä. Jos haluat olla muiden silmissä ihminen, joka kuvittelee osaavansa asioita paremmin kuin muut, ja olla panostamatta asioihin, joita et kuitenkaan osaa, siitä vaan. Siispä totean: ole se, jollaisena haluat ihmisten sinut näkevän.
Ratkaisuja tähän ongelmaan on vaikea keksiä. Katsos, toisiin ihmisiin ei voi vaikuttaa.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikkein tehokkain keino, jolla saada selviä tuloksia ylimielisyyden suhteen, on oman käytöksensä tarkkaileminen. Kuten jo sanoin, jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miltä muiden silmissä näyttää. Meillä jokaisella on vastuu olla kohtelias ja hyväkäytöksinen toisia kohtaan. Siispä muistakaa, hyvät ihmiset: oma käytös vaikuttaa.
Elisa Kauranen, kahdeksasluokkalainen
Teksti on kirjoitettu koulun äidinkielen tunnilla.