Perjantaiaamuna alkava hoitajalakko näkyy Laitilassa vain vähän

0
Hoitajien lakko koskee erikoissaoiraanhoitoa ja näkyy sairaanhoitopiirin alaisissa palveluissa, esimerkiksi Laitilassa laboratoriossa.

Perjantaina kello 6 noin 25 000 hoitajaa aloittaa lakon kuuden sairaanhoitopiirin alueella. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri kuuluu lakkoalueeseen.

Lakossa ovat mukana Suomen lähi- ja perushoitajien liitto Super sekä sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan Tehy, jonka suurin ammattiryhmä ovat sairaanhoitajat.

”Perjantaina alkava lakko koskee toistaiseksi vain erikoissairaanhoitoa.”

Hoitajalakko ei kuitenkaan koske läheskään kaikkia hoitajia.

– Perjantaina alkava lakko koskee toistaiseksi vain erikoissairaanhoitoa, muistuttaa Tehyn Laitilan paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Mari Pilpola.

Torstai-iltapäivänä tavoitettu Pilpola kertoi neuvottelujen olevan edelleen kesken.

– Tämänhetkisten tietojen mukaan lakko näkyy Laitilassa lähinnä vain laboratoriopalveluissa, jotka ovat sairaanhoitopiirin alaisia toimintoja.

HÄN MUISTUTTI, ettei lakko koske Laitilan kaupunkia tai ylipäänsä terveyskeskuksia eikä työterveyshuoltoa tai yksityisiä lääkäriasemia.

– Niinpä esimerkiksi terveyskeskuksessa ja vanhainkodissa lakko ei näy mitenkään.

Lakon ulkopuolelle jää myös suojelutyö eli työ, jolla turvataan potilaiden henki ja estetään vakava vammautuminen.

– Lakon aikanakin ihmiset saavat välttämättömän hoidon, esimerkiksi sytostaatti- ja dialyysihoidot toteutetaan suunnitellusti.

TYKS VARAUTUU hoitoalan lakkoon perumalla kiireettömiä toimenpiteitä. Kriittinen sairaanhoito turvataan myös työtaistelun aikana.

– Potilasturvallisuudesta huolehdimme tietenkin kaikissa tilanteissa. Kriittinen sairaanhoito kuten päivystys ja kiireelliset leikkaukset sekä esimerkiksi synnytykset hoidetaan normaalisti, kertoo Tyksin sairaalajohtaja Sirkku Jyrkkiö tiedotteessa.

Tyksin hoitavasta yksiköstä ollaan suoraan yhteydessä kaikkiin niihin potilaisiin, joiden ajanvarauksiin tulee muutoksia. Jos yhteydenottoa ei tule, potilaat tulevat sairaalaan kutsussa ilmoitetun ajan mukaisesti. Potilaisiin ollaan tarvittaessa yhteydessä puhelimitse, kirjeitse tai tekstiviestillä.

Tyksistä pyydetään odottamaan rauhallisesti viestiä.

– Soittaminen osastolle tai Tyksin vaihteeseen ei nopeuta asian hoitoa, vaan valitettavasti ruuhkauttaa puhelinliikennettä entisestään, Tyksistä kerrotaan.

Hoitajalakko

  • Lakko johtuu siitä, ettei kunta-alan työntekijöiden ja viranhaltijoiden palkoista ja muista työehdoista ole päästy sopuun.
  • Tehy ja Super ovat ilmoittaneet tavoitteenaan olevan nostaa jäsentensä palkkoja, parantaa työoloja sekä helpottaa hoitajapulaa.
  • Hoitajajärjestöt ovat esittäneet, että palkkoja nostettaisiin sopimuskorotusten lisäksi vuosittain 3,6 prosenttia viiden vuoden ajan.
  • Muutkin kunta-alan palkansaajia edustavat tahot ovat vaatineet monivuotisia palkkaohjelmia.
  • Työnantajapuoli on tarjonnut kaksivuotista sopimusta, jossa palkat olisivat nousseet ensimmäisenä vuonna 2 prosenttia ja toisena vuonna vähintään 1,9 prosenttia.