Laessaaren siunauskappeliin iso saneeraus – kustannusarvio lähes 1,2 miljoonaa euroa

0
Vuonna 1960 valmistuneeseen ja 1977 laajennettuun Laessaaren siunauskappeliin tehdään mittava remontti ensi vuonna.

Laitilan seurakunnan kirkkovaltuusto kokoontui vuoden ensimmäiseen kokoukseensa viime tiistaina.

Kirkkovaltuusto päätti luopua kokouksen palkkioista ja kokouspalkkioita vastaava summa, 500 euroa, on tilitetty Kirkon ulkomaanavulle Ukrainan sodanuhrien auttamiseksi.

KIRKKOVALTUUSTO tutustui korjausta odottavan Laessaaren kappelin hankesuunnitelmaan ja merkitsi sen tiedoksi. Laessaaren kappelia käytetään pääosin ruumiinsiunaustilaisuuksien järjestämiseen, mutta satunnaisemmin siellä järjestetään myös muun muassa hartaus-, joulu- ja kevätjuhlatilaisuuksia.

Laessaaren siunauskappelin korjaussuunnitelman suunnittelutyön on määrä valmistua tänä vuonna ja itse korjaushanke on tarkoitus toteuttaa vuoden 2023 aikana. Hankesuunnitelman on laatinut rakennusarkkitehti Marko Arvonen, jonka yritys Rakennusarkkitehti Marko Arvonen Oy vastaa hankkeen pää- ja arkkitehtisuunnittelusta.

”Siunauskappeli on määritelty rakennustaiteellisesti, historiallisesti ja maisemallisesti arvokkaaksi rakennukseksi.”

SEURAKUNTA toteuttaa Pyhän Mikaelin kirkon korjaussuunnittelua osittain samanaikaisesti Laessaaren siunauskappelin korjausten toteuttamisen kanssa.

Laessaaren siunauskappeli on arkkitehti Olli Kestilän suunnittelema ja kappeli sekä sitä ympäröivä hautausmaa vihittiin käyttöön marraskuussa 1960. Kappelia laajennettiin vuonna 1977 matalalla lisäosalla, johon sijoitettiin muun muassa uusi sakasti, ruumiskylmiö sekä työntekijöiden sosiaalitilat.

KAPPELI on hankesuunnitelman mukaan tyydyttävässä kunnossa.”

Laessaaren siunauskappeli on määritelty rakennustaiteellisesti, historiallisesti ja maisemallisesti arvokkaaksi rakennukseksi.

KAPPELI on hankesuunnitelman mukaan tyydyttävässä kunnossa. Rakennuksesta ei ole tehty varsinaista kuntokartoitusta, vaan korjaustarve perustuu havaittuihin vikoihin ja puutteisiin. Korjaushankkeen kokonaiskustannusarvio on lähes 1,2 miljoonaa euroa.

Ongelmana on esimerkiksi kappelin rakenteiden kosteusrasitus sekä kosteudesta ja routimisesta johtuva rakenteiden liike. Siunauskappelia ympäröivän piha-alueen pinta on rakennuksen seinänvierusta ylempänä ja kallistukset on tehty väärin eli pinta viettää kohti kiinteistöä, ei siitä pois päin.

”Kappeli vaatii korjaustoimia myös toiminnallisten puutteidensa vuoksi.”

Lisäksi esimerkiksi kappelin isossa ikkunaseinässä on havaittu monenlaista ongelmaa; muun muassa seinän puuaines on osittain lahoa, joka saattaa aiheuttaa jopa vaaraa.

Kappeli vaatii korjaustoimia myös toiminnallisten puutteidensa vuoksi. Kappeliin ei esimerkiksi ole nykyvaatimusten mukaista esteetöntä kulkua eikä esteetöntä wc-tilaa, myös ruumishuoneen kylmäsäilytystilat ovat riittämättömät. Lisäksi muun muassa kiinteistön ilmanvaihto, vesijohtoverkosto ja lämmityslaitteisto uusitaan ja sinne asennetaan paloilmoitinjärjestelmä.

 

Seurakunta on päättänyt myydä pääosin kerhotilana toimineen Tuulensuuntuvan kiinteistön.

Tuulensuuntupa myytiin 86 000 eurolla

Kirkkovaltuusto päätti myydä seurakunnan omistaman Tuulensuuntuvan kiinteistön yksityishenkilöille 86 000 euron hintaan.

Seurakunta sai kiinteistöstä kaikkiaan kolme tarjousta, joissa 166 neliömetrin suuruisesta Tuulensuuntuvan kiinteistöstä tarjottiin 85 000–87 000 euroa. Yksi tarjouksista vedettiin kesken prosessin pois ja hyväksytyksi tullutta tarjousta korotettiin tuhannella eurolla.

VUONNA 1990 valmistuneen Tuulensuuntuvan myynti tuli ajankohtaiseksi viime vuonna, kun seurakunnan kasvatustyön toiminta siirtyi seurakuntakotiin. Sen myötä toiminta Tuulensuuntuvalla loppui.

”Mikäli kiinteistö halutaan omakotitalokäyttöön, se vaatii vielä kaavamuutoksen.”

Seurakunta oli tekemässään kiinteistöstrategiassa listannut Tuulensuuntuvan niiden kiinteistöjen joukkoon, joista seurakunta voi luopua uusiin Kauppakadun varrella sijaitseviin vuokratiloihin siirtymisen jälkeen. Kirkkovaltuusto on hyväksynyt strategian keväällä 2020.

TUULENSUUNTUPA sijaitsee omakotialueella, mutta kaavassa kiinteistön sijainti on määritelty sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialueeksi. Mikäli kiinteistö siis halutaan muuttaa omakotitalokäyttöön, se vaatii vielä kaavamuutoksen. Mahdollinen kaavamuutos jää ostajan tehtäväksi ja kustannettavaksi.

Seurakunta on jo aiemmin myynyt niin ikään pääosin kerhotilana toimineen Välimetsäntuvan kiinteistön.

 

Seurakuntavaalit ensi syksynä

  • Kirkkovaltuusto sai kokouksessa myös infoa syksyllä järjestettävistä seurakuntavaaleista
  • Vaaleissa valitaan seurakuntien luottamushenkilöt seuraavalle nelivuotiskaudelle
  • Seurakuntavaalit järjestetään marraskuussa 2022
  • Seurakuntavaaleissa jo 16-vuotiaalla on äänioikeus
  • Vaalikelpoisuus ei edellytä esimerkiksi rippikoulua tai konfirmaatiota, vaan kirkon jäsenyys riittää