Luonnontilaisena säilynyt Peururahka heräilee talven jälkeen

0
Suolla olevilla kuivilla kermeillä kasvaa muun muassa variksenmarjaa, suopursua ja

Jarmo Vacklin

Peururahka sijaitsee Laitilan ja Mynämäen rajaseuduilla. Vaikka alue ei ole valtion maita, se on säästynyt lähes täysin ojituksilta. Ainoastaan suon eteläisellä reunalla on pienimuotoista ojitusta.

Peururahkaa onkin haikailtu pitkään suojeltavaksi, sillä luonnontilaiset suot ovat jo vähissä eteläisessä Suomessa. Suo on määritelty valtionkin taholta valtakunnallisesti arvokkaaksi ja suojelun arvoiseksi kohteeksi.

Peururahka kuuluu osaan suurempaa suokokonaisuutta, jossa on myös mukana Teeressuorahka ja Peurusuo. Vaikka Lounais-Suomi kuuluu maamme vähiten soistuneisiin alueisiin on Laitilan ja ympäröivien kuntien alueella suoluontoa ja vieläpä luonnontilaista sellaista. Luonnontilaiset suot ovat eteläisessä Suomessa jo varsin harvinaisia ja lähes kaikki ovat jo suojelualueina.

Peururahka on kehittynyt alavaan notkelmaan ja suota ympäröivät erilaiset kohoumat. Peururahkan länsireunalla kohoaa Päärnävuori, joka on noin 40 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella. Kallioita löytyy muualtakin suon ympäristöstä kuten suosaarekkeista.

Kallioiden lisäksi löytyy pieniä harjuja ja moreenimäkiä. Suon reunamilla on pieniä metsäkorte- ja ruohokorpialueita. Ympäröiviltä rinnemailta valuu suolle hiljalleen vesiä, jotka mahdollistavat korpien synnyn. Vaikka keidassuot saavat suurimman osan vedestään sateesta saa Peururahka todennäköisesti kosteutta myös pohjavesistä.

Peururahka sijaitsee alueella jossa kohtaavat niin Saaristo-Suomen keidassuot kuin Rannikko-Suomen kermikeitaat. Seudun asukkaat ovat usein nimenneet nämä kermikeitaat rahkoiksi, kuten Peururahkankin. Monilla muillakin Lounais-Suomen soilla on nimessään rahka-pääte.

Peururahkalla on jo ikää toista tuhatta vuotta, ja turvekerrostakin on jo ehtinyt kerttyä. Aikoinaan Peururahkakin on kehittynyt maalle, joka on noussut merestä. Näin tapahtuu edelleekin. Monien sisämaan soiden pohjaturpeitten joukosta löytyy vieläkin merkkejä vanhoista suolakkokasveista.

Kun merestä noussut maa hiljalleen soistuu on kasvisto alkuun merellistä lajistoa. Vasta myöhemmin suon valtaavat varsinaiset suokasvit.

Soita syntyy monin tavoin, myös maan kohoamisen seurauksena. Maan kohoaminen ei ole sisämaassa niin voimakasta kuin rannikolla, silti se aiheuttaa soistumista. Maanpinnan kallistuminen saattaa aiheuttaa kangasmetsän vettymisen, soistumisen ja puiden tuhoutumisen. Myös metsänhakkuut voivat soistaa kangasmetsän mikäli pohjavesi on lähellä maan pintaa.

Peururahka heräilee kevääseen muuttolintujen saapumisen myötä. Vaikka tämä keidassuo ei ole varsinainen lintuparatiisi löytyy suolta lukuisa joukko lintulajeja.

Luonnonvaraisen suon lajirikkauteen vaikuttaa varsinkin suon märkyys. Mitä märempi suo on sitä enemmän sieltä löytyy lintuja.

Peururahkalta löytyy niin avointa nevaa kuin puustoista rämettä. Myös pientä korpimetsää löytyy, joten suolla pesii niin suolintuja kuin metsälajejakin.

Kahlaajia ja vesilintuja ei juuri löydy koska vesistöjä ei ole. Kahlaajista löytyy muun muassa liro, taivaanvuohi ja kuovi.

Liro viihtyy rämeillä koska lajilla on tapana vahtia reviiriään puiden latvasta. Esimerkiksi viklot viihtyvät märillä soilla, metsävikloa lukuunottamatta.

Suolajeista voisi mainita myös keltvästäräkin. Kesällä keltavästäräkit istuvat jonkin männynkäkkyrän päällä vahtimassa pesäänsä.

Toisinaan linnut pyrähtävät nappaamaan ilmasta sudenkorennon. Keltavästäräkki kuuluu niihin lajeihin joiden pesään käki mielellään pyöräyttää munansa.

Puustoisilla rämeillä pesivät muun muassa tiltaltti, punarinta, peippo, käpytikka ja moni muu metsien lintulaji. Suosaarekkeissa ja reunametsissä pesii myös petolintuja kuten nuolihaukka ja helmipöllö.

Nuolihaukka pesii usein nevojen suosaarekkeissa ja mänty on lähes poikkeuksetta pesäpuu. Peururahkaltakin löytyy paikoin vanhoja honkia, jotka ovat muutamia satoja vuosia vanhoja.

Parasta aikaa suolla retkeilyyn on kevät, vapun molemmin puolin, kun muuttolinnut matkaavat pohjoiseen. Peururahkalla voi kiikaroida levähtäviä hanhiparvia, jotka ovat matkalla pohjoisille soille pesimään. Linnut löytävät suolta karpaloita, variksenmarjoja ja muuta naposteltavaa, kuten suokasveja.

On syytä muistaa ettei aiheuta luonnolle minkäänlaista häiriötä ja ettei jätä maastoon roskia. Jokamiehen oikeuksien vastapainona on ne velvollisuudet luontoa ja maanomistajia kohtaan.