Maataloustuottajat tärkeitä – Ruokavarmuuden turvaaminen on noussut uuteen arvoon

0

Kukapa olisi pari vuotta sitten uskonut, että uusi vuosikymmen 2020 tuo mukanaan ylimitoin sairautta, sotaa ja taloudellista ahdinkoa. Epävarma kansainvälinen tilanne muistuttaa siitä, kuinka tärkeää on omavaraisuus esimerkiksi ruoan suhteen.

Maatalouden jo ennestään laskenutta kannattavuutta horjuttaa paitsi viime vuoden heikko viljasato, myös lannoitteiden, rehun ja energian voimakkaasti nousseet hinnat. Tilojen pelätään lopettavan.

Kuitenkin samaan aikaan ruokavarmuuden turvaaminen on noussut uuteen arvoon, jotta jokaisen suomalaisen lautasella riittää syötävää. Se ei ole itsestäänselvyys. Luonnonvarakeskus kertoi helmikuun alussa, että kotimaisen perunan varastot hupenevat sitä vauhtia, peruna voi loppua jo toukokuussa.

Vientimarkkinoilla olisi elintarvikkeille kysyntää, sillä maailmanlaajuinen ruokavarmuus on entisestään heikentynyt. Maa- ja metsätaloustuottajien keskusliitto MTK tiedotti viime viikolla, että viljamarkkinat ovat reagoineet sodan syttymiseen voimakkaasti nousevin hinnoin.

Sekä Ukraina että Venäjä ovat merkittäviä toimijoita maailman viljamarkkinoilla. Maaseudun Tulevaisuus kertoi maanantaina, että lähes puolet maailman viljan viennistä pysähtyi Ukrainan sodan takia.

Ukraina ja Venäjä vievät viljaa muun muassa Pohjois-Afrikkaan, Lähi-Itään ja Aasiaan. Jos sotatoimet jatkuvat pitkään tai leviävät, pelätään joillain alueilla nälänhätää.

Ukrainan sota on tuonut monen suomalaisen mieleen sota-ajat. Jatkosota syttyi juhannuksen tienoilla. Kerrotaan, että Laitilan seudulta sotaan lähteneiden miesten ajatuksissa oli palata kotiin viimeistään sadonkorjuun aikaan. Toisin kävi.

Nyt varmaan monen ukrainalaisen mielessä pyörii, että päästäänkö maatilojen kevättöihin lainkaan. Saarretuissa ukrainalaiskaupungeissa on jo nyt elintarvikepula.

Iida Kauppi

iida.kauppi@laitilansanomat.fi