Minäkin olen alasti!

0

Toimitukseen otti yhteyttä Ulla Heinonen, joka oli löytänyt tyttärensä kirjoittaman ylioppilasaineen. Aine on julkaistu Laitilan Sanomissa 30 vuotta, mutta Heinonen löytää siitä yhä ajankohtaisia teemoja.

Minä olen erilainen nuori! Totesin niin kuin luin kirjoituksesi. Tähän asti olen pitänyt itseäni tavallisena suomalaisena tyttönä, mutta en enää. Minä nimittäin arvostan ja rakastan ihmistä hänen ominaisuuksistaan huolimatta tai ehkä juuri niiden takia.

””Synnyin aikana, jolloin ihmiset rakastivat luontoa ja puhuivat sille ikään kuin sillä olisi ollut sielu.”” sinä sanot.

Minäkin rakastan luontoa! Myönnän kyllä, että olemme epäonnistuneet pahoin siinä viljelyn ja varjelun tehtävässä, johon meidät aluksi asetettiin. Mutta emme me sentään mitään tunteettomia hirviöitä ole. Olemme todenneet tehneemme virheitä ja nyt yritämme korjata niitä. Erilaiset sopimukset, elämäntavan muutos ja muut vastaavat muutokset pyrkivät siihen, että luontomme säilyisi myös pitkälle tulevaisuuteen. Partiolaisena myös minä pyrin siihen. Meille kaikille Baden-Powellin lapsille ovat yhteisiä monet ihanteet, joista vähin ei ole käsky rakastaa ja suojella luontoa.

Minunkin jumalani ilmoittaa itsensä luonnon ihmiessä! voimassaoleva uskonvapauslaki antaa jokaiselle oikeuden palvella omaa jumalaans, millaiseksi hänet sitten kuvitteleekin. Jos sinä uskot panteistisesti, ja joku muu vannoo materialismin nimeen niin kummallakaan ei ole oikeutta tuomita toista. On kutienkin muistettava, että omaa jumalaa tulee palvella nin, ettei tahallaan loukkaa toisen jumalaa. Kaikki uskonnot mahtuvat tänne, sillä ne ovat osia suuremmasta totuudesta.

””Minä ja minun kansani jouduimme tuuliajlle tässä uudessa ajassa pääsemättä osalliksi siitä.”” Tiedättekö, miltä tuntuu, kun ei löydä ankkuripaikkaa?” sinä sanot.

Minäkin haen laituria, mihin kiinnittyä! En voi tietää, mikä laituri on varmasti kinnitetty ja mihin voin luottaa suurimmassa myrskyssä. yhteiskunta ja maailma muuttuvat, mutta silti meidän on purjehdittava. Muutokset pelottavat, ja helposti projisoi oman pelkonsa jonkun muun syyksi. On aivan normaalia, että kun oma ja minä on uhattuna, me puolustaudumme. Mutta jos näitä defenssejä käytetään liikaa, on se sairaus. Minuakin pelottavat monet asiat, mutta pelko on hyväksyttävä ja tunteethan tekevät meistä ihmisiä.

””tiedättekö miltä ihmisestä tuntuu, kun hänen rotuaan pidetään arvottomana ja kun hän saa kokea olevansa vain taakaksi maalleen”” sinä sanot.

Minä tiedän, miltä tuntuu olla arvoton, ja uskon, että hjokainen joskus tuntee itsensä tarpeettomaksi. Mutta eikö kasvatus anna meille eväät selviytyä vastoinkäymisistä. Jos ihmiselle on kasvanut terve itseluottamus, pystyy hän selviämään kohtuullisesta määrästä ongelmia. Miten lapsillenne on kerrottu kulttuurinne arvokkuudesta? Jos teidänkin lapselle ajattelevat, etä vain teidän tapanne ovat arvokkaita. Luulen, että molemmilla meillä on ennakkoluuloja. Kasvatus on ainut avain tämän väärinkäsitysten ketjun avaamiseen. Kummankin pitäisi kasvattaa lapsensa avoimiksi ja terveen itsetunnon omaaviksi. Toivottavasti voin tulevaisuudessa saapua perheeni kanssa luoksesi – ilman ennakkoluuloja!

””Minulla ei ole mitään tuliaisia, ei mitään lahjoja antaa”” ””Olen alasti ja häpeissäni”” sinä sanot.

Meillä kaikilla on jotain annettavaa! Vaikkei paljoa, mutta omien voimiemme mukaan edes hieman rakkautta lähimmäiselle. Ei kenelläkään ole täydellistä tietoa, me kaikki olemme saman palapelin osia: jokaisella on oma totuutensa ja tehtävänsä. Jostain kohtaa yhteinen kuvamme on tummempia, jostain vaaleampi. Toinen on suurempi kuin toinen, mutta kukaan ei ole ylimääräinen. Kuvamme ei ole valmis ilman kaikkia ihmisiä. Kun lopulta olemme saaneet koottua palapelin, paljastuu meille kuva äärimmäisestä ja pysyvästä totuudesta. Silloin olemme kaikki alasti ja häpeissämme.

Huomasitko, meidän mielipiteemme eivät eroakaan niin paljon toisistaan. Ovatkohan meidän palamme rinnakkaiset? Joskin aina käy näin! Silloin voimme välähdyksittäin kokea jotain siitä suuresta totuudesta, jonka osia me olemme.

Anu Heinonen (nykyisin Heinonen-Seppälä)