Pelti rytisi Laitilassa – Matkustaja ahdisteli taksikuskia

0
Arkistokuva

Vakka-Suomessa sattui viikonvaihteessa liikenneonnettomuus ja rattijuopumuksia.

Pelti rytisi torstaina Laitilassa, mutta henkilövahingoilta vältyttiin

Torstaina Laitilassa Eurantien ja Syttyäntien risteyksessä tapahtui puoli neljän aikaan iltapäivällä henkilöauton ja pakettiauton välinen kolari.

Henkilöauto tuli Syttyäntieltä ja osui Eurantiellä ajaneen pakettiauton kylkeen. Autot vaurioituivat, ja ne piti kuljettaa hinausautolla pois paikalta. Autoissa olleet ihmiset eivät loukkaantuneet törmäyksessä.

Risteyksessä on henkilöauton ajosuunnasta väistämisvelvollisuutta osoittava liikennemerkki.

Päihtyneitä kuljettajia Laitilassa ja Kustavissa

Perjantaina poliisi pysäytti Laitilassa Urheilutiellä henkilöauton tarkastusta varten. Auton kuljettajana ollut nainen puhalsi kello puoli kymmenen aikaan aamulla poliisin alkometriin 2,22 promillea.

Poliisi epäilee naista törkeästä rattijuopumuksesta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Naisella oli kyydissään kaksi matkustajaa.

Perjantaina iltapäivällä Kustavissa poliisi yritti pysäyttää Pleikiläntiellä vastaan ajaneen henkilöauton, mutta auto kiihdytti pakoon. Partio löysi auton tyhjänä läheisen teollisuushallin pihasta ja pian myös miehen piilosta pihalla olleen kontin takaa.

Mies puhalsi poliisin alkometriin nolla promillea, mutta hänelle tehty huumausainepikatesti oli positiivinen amfetamiinille. Miehellä ei myöskään ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta.

Poliisi epäilee miestä rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta ilman vaadittavaa ajo-oikeutta.

Matkustaja ahdisteli ja häiritsi taksinkuljettajaa

Poliisi sai lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kahden aikaan ilmoituksen taksista, jossa matkustaja ahdisteli naiskuljettajaa.

Partio tavoitti auton pysähtyneenä Raumantieltä. Auton kuljettaja oli ulkona ja matkustaja sammuneena etupenkillä.

Kuljettaja kertoi miehen ahdistelleen häntä. Mies oli myös tarttunut useaan otteeseen auton hallintalaitteisiin.

Mies puhalsi poliisin alkometriin 2,62 promillen lukemat. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja seksuaalisesta ahdistelusta. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.