Crusell-viikolla soi kiellettyjä lauluja – Teemana iloinen 1920-luku

0
Australialainen Meow Meow on yksi maailman tunnetuimmista kabaree-tähdistä.

Katja Kaartinen

Ensi kesän Crusell-viikolla soitetaan paljon musiikkia, jota Adolf Hitler vihasi. Luvassa on Hitlerin kieltämien juutalaisten ja bolsevikkien säveltämää musiikkia, mutta myös klassista musiikkia, jazzia, countryä ja kabareeta. Tätä kaikkea tulevalle tapahtumaviikolle lupaa Crusell-viikon taiteellinen johtaja Olli Leppäniemi.

– Myhäilen tapahtumaviikon musiikkivalinnoille. Luvassa on mielenkiintoisia teoksia teemasta, joka on lähellä sydäntäni. Ohjelma on poikkeuksellinen, uskalias ja erikoinen. Se kuvaa Saksan Weimarin tasavallan aikaa ja ajanjaksoa, joka sai dramaattisen lopun, Leppäniemi sanoo.

Leppäniemi kertoo, kuinka Saksan Weimarin tasavallan aikaan ja iloiseen 1920-lukuun heittää pitkän varjonsa vuonna 1931 alkanut natsien ja Hitlerin valtakausi. Saavutettuaan valta-aseman ja vaiennettuaan vastustajien soraäänet, alkoi natsihallinto kiristää otettaan myös taiteilijoista.

– Natsikoneiston hampaisiin jäivät taiteilijat, jotka eivät joko edustaneet natsi-ideologiaa ja ajatusta germaanisesta musiikista tai eivät olleet arjalaista syntyperää rotuajattelun mukaan. Esimerkiksi modernismi ja kaikenlaiset jazz-vaikutteet nähtiin erittäin ei-arjalaisena, Leppäniemi tiivistää.

Crusell-viikon ohjelmassa esitetään musiikkia natsien kiellettyjen listalle joutuneilta säveltäjiltä.

– Päätös teemavalinnasta tehtiin jo kolmisen vuotta sitten, kun Syyrian sota ja silloinen pakolaiskriisi olivat ajankohtaisia. Teema on valitettavasti yhä ajankohtainen Ukrainan tilanteen takia. Olemme nostaneet ohjelmistoomme myös ukrainalaisten säveltäjien teoksia, Leppäniemi lisää.

Crusell-viikon toiminnanjohtaja Petri Hatakka kertoo, että tänä vuonna tapahtumaviikkoon on tehty aiempaa laajemmin uudistuksia.

– Visuaalinen ilme on erilainen kuin tähän asti. 1920-luvun hämyiselle berliiniläisklubille vievät kabaree-esitykset Janhuan vanhan kasarmin alueella ovat täysin uudenlainen avaus meille. Kaivoimme mukaan myös vähän sellaista vanhojen aikojen kokeiluhenkeä, Hatakka lisää.

Viime vuonna koronarajoitukset toivat muutoksia Crusell-viikon ohjelmistoon, kun esimerkiksi Lyhtyjen yö piti perua kokonaan. Tänä vuonna suunnitelmat etenevät ilman kokoontumisrajoituksia.

– Odotamme normaalia tapahtumavuotta, mutta toki reagoimme rajoituksiin, jos sellaisia annetaan. Tänäkin vuonna yli puolet konserteista on ilman pääsymaksua. Olemme tietoisesti pyristelleet eroon Crusell-viikon elitistisestä leimasta, Hatakka tiivistää.

Hatakka on tänä vuonna viimeistä kertaa Crusell-viikon toiminnanjohtajana. Uuden toiminnanjohtajan haku on käynnissä.

Kotimaisia kovia nimiä
ja tunnettuja kansainvälisiä esiintyjiä

Crusell-viikko järjestetään heinäkuun viimeisellä viikolla jo 41. kertaa. Avajaistapahtumassa eli päivän puhalluksessa esiintyy saksofonisti Jukka Perko yhdessä Avara-kokoonpanonsa kanssa. Ensimmäisessä iltakonsertissa esiintyy sopraano Olga Heikkilä. Kamarikonserteissa esiintyvät kansainväliset huiput, kuten oboisti Ramon Ortega Quero, huilisti Kersten McCall sekä viulisti Petteri Iivonen.

Perheitä viihdyttää Marzi Nymanin ja Hanna Vahtikarin samannimiseen lastenkirjaan perustuva Avain Hukassa -lastenkonsertti. Festivaalilla esitetään myös kunnianosoitus edesmenneelle säveltäjä-soittaja-muusikko Pekka Pohjolalle, kun the Breed -yhtye versioi hänen teoksiaan.

Torstain orkesterikonsertissa lavalle nousevat Waltteri Torikka ja Lappeenrannan Kaupunginorkesteri. Perinteiseen tapaan Crusell-viikon torstaina on myös Lyhtyjen yö, jonka musiikista vastaa Kari Antila yhtyeineen. Samassa tapahtumassa letkeää country-musiikkia piemenevään iltaan tarjoaa The Shit kickers -yhtye.

Crusell-viikon huipentaa uusikaupunkilaistuneen Mikko Rantasen ohjaama Berlin by night -kabaree. Kyseessä on teatraalinen konserttielämys, jossa musiikkia Weimarin Berliinin kultakauden lavoilta tulkitsevat yhdessä australialainen kabareetaivaan tähti Meow Meow sekä festivaalin taiteilijat kapellimestari Jukka Iisakkilan johdolla. Kahden perättäisen kabaree-illan seremoniamestarina toimii Petri Aulin.

Crusell-viikon aikana järjestetään myös mestarikurssien opetusta sekä opiskelijoiden konsertteja. Uusina soittimina mukana ovat tänä vuonna saksofoni, nokkahuilu ja englannin torvi.