Nuorisovaltuusto esittää jatkoa koulunuorisotyölle

0
Koulunuoriso-ohjaaja Jennika Vataja on työskennellyt Varppeen yläkoulussa pian 1,5 vuotta. Välitunnilla hän bongasi kuvaan mukaan Lukas Saarisen, Albert Salmisen ja Julius Raittisen.

Varppeen yläkoulussa on toiminut 1,5 vuoden pituisen hankerahoituksen turvin Laitilan ensimmäinen koulunuoriso-ohjaaja

Laitilan kaupunki palkkasi alkuvuodesta 2021 hankerahoituksella koulunuorisotyöntekijän, joka on työskennellyt Varppeen yläkoulussa. Aluehallintoviraston rahoitus kattaa koulunuoriso-ohjaajan 1,5 vuoden palkan eli rahoitus jatkuu kesäkuun loppuun. Hankeraha on tarkoitettu koronapandemian jälkiseuraamuksien hoitoon.

Laitilassa ei koskaan aiemmin ole ollut varsinaista koulunuorisotyöntekijää. Varppeen yläkoulun kanssa nuorisotoimi on kuitenkin tehnyt yhteistyötä siten, että nuorisotyöntekijät ovat käyneet Varppeen välitunneilla noin kerran kuukaudessa ja ennen koronaa viikoittain.

Koulunuorisotyön tulevaisuus on noussut esiin nuorisovaltuuston kokouksessa helmikuussa. Nuorten keskuudessa koulunuorisotyö on koettu merkitykselliseksi ja nuorisovaltuusto onkin tehnyt kannanoton kaupunginhallitukselle koulunuorisotyön jatkumisesta, vaikka hankerahoitus päättyykin.

KANNANOTOSSA nuorisovaltuusto toteaa, että on eri asia nähdä nuorisotyöntekijää toisinaan välitunneilla kuin että nuoriso-ohjaajan työpiste sijaitsee koululla ja hän osallistuu koulun arkeen aktiivisesti, viettää aikaa oppilaiden kanssa ja on helposti tavattavissa. Kannanotossa koulunuorisotyöntekijän kuvataan olevan helposti lähestyttävä aikuinen, jolle on koulun arjessa muodostunut merkittävä rooli.

– Varppee on ihan huikea koulu. Täällä on taitavaa ja innostunutta porukkaa, jonka kanssa on ollut helppoa ja inspiroivaa tehdä työtä, Laitilan ensimmäinen koulunuoriso-ohjaaja Jennika Vataja kehuu.

Koulunuorisotyöntekijä esimerkiksi on nuorten tavattavissa ison osan koulupäivistä, osallistuu koulun arkeen, esimerkiksi kiusaamisenvastaiseen työhön, tukee tukioppilaita ja on heidän apunaan erilaisten teematapahtumien järjestämisessä, pitää näytelmäkerhoa, järjestää välitunneilla ohjelmaa tai on muutoin välitunneilla mukana ja kyselemässä kuulumisia.

Koulunuorisotyön jatkumisesta on avattu aloite nuortenideat.fi-palveluun. Sivistysvaliokunta käsittelee kannanoton.

”Varppee on ihan huikea koulu. Täällä on taitavaa ja innostunutta porukkaa, jonka kanssa on ollut helppoa ja inspiroivaa tehdä työtä.”

KUN KOULUNUORISOTYÖ Laitilassa alkoi tammikuussa 2021 täysin uutena toimintana, ei nuoriso-ohjaaja Jennika Vatajalla ollut täytettävänä isoja tai pieniä saappaita. Häntä ennen kun ei kaupungissa ole koskaan koulunuoriso-ohjaajaa työskennellyt.

Vataja oli ollut pariin otteeseen työharjoittelussa alakouluilla, muuten työ oli hänellekin uutta. Onko työ koulunuoriso-ohjaajana yläkoulussa ollut sellaista kuin hän oli kuvitellut?

– Paljon mahtavampaa on ollut kuin osasin edes etukäteen kuvitella, hän huudahtaa ja jatkaa:

– Varppee on ihan huikea koulu ja olen saanut ihanan vastaanoton niin koulun oppilailta kuin henkilökunnaltakin. Täällä on taitavaa ja innostunutta porukkaa, jonka kanssa on ollut helppoa ja inspiroivaa tehdä työtä, hän hehkuttaa.

Hän itse on tiennyt koko ajan tulleensa hanketyöntekijäksi ja suhtautunut alusta saakka työhönsä 1,5 vuoden pituisena pestinä.

– Minusta on jotenkin ihanaa ja liikuttavaa, että nuoret ovat tällaisen kannanoton työni jatkumisen puolesta halunneet tehdä. He ovat organisoineet sen itsenäisesti, ja vaikka heistä iso osa on yhdeksäsluokkalaisia ja jättämässä koulun, niin silti he näkevät vaivaa. Minulle se on viesti siitä, että olen tehnyt jotakin oikein.

”Nuorilla on paljon asiaa ja tarve puhua. Koulunuorisotyö on matalan kynnyksen toimintaa, tähän on helppo tulla.”

KOULUNUORISOTYÖN Jennika Vataja sanoo näkyvän koululla paljon.

– Työ on todella monipuolista ja olen kokenut, että koulunuoriso-ohjaajalla on oma tärkeä roolinsa sekä nuorten että koulun henkilökunnan näkökulmasta. Ei täällä ainakaan peukaloita ole tarvinnut yksinään pyöritellä, hän kuvaa nauraen.

Sanoille saa myös konkreettisen vahvistuksen, sillä haastattelunkin aikana nuoria käy solkenaan ovella kurkkimassa, josko Vataja olisi tavattavissa.

Hän sanoo miettineensä paljon sitä, miten voisi lisätä koulussa yhteisöllisyyttä ja viihtymistä.

– Nuoret lähtevät kyllä moneen mukaan, kun vaan ideoi ja itsekin heittäytyy mukaan toimintaan. Toiminnalliset välitunnit tai näytelmäkerho ovat tästä hyviä esimerkkejä.

Vataja sanoo, että niin kliseiseltä kuin saattaakin kuulostaa, hänen työssään näkyy, miten iso aikuisen tarve nuorilla on.

– Nuorilla on paljon asiaa ja tarve puhua. Koulunuorisotyö on matalan kynnyksen toimintaa, tähän on helppo tulla ja minun on myös helppo tarvittaessa ohjata nuori eteenpäin vaikka koulukuraattorin tai -psykologin juttusille.

Laitilan nuorisotoimen työntekijät

  • Nuorisopäällikkö
  • 1 nuoriso-ohjaaja
  • 1 koulunuoriso-ohjaaja (määräraikainen hanketyöntekijä)
  • 2 etsivää nuorisotyöntekijää