Pääsiäisen suosikkikasvi tetenarsissi kestää pakkasta ja lunta – Ensimmäiset orvokit ostetaan pääsiäisenä

0
Hyvin kastellut orvokit kestävät pakkasta jopa viisi astetta, jos ne ovat tottuneet ulkona olemiseen. Arkistokuva: Merja Ryhtä

Pääsiäistä kohti mentäessä sää ei näytä vielä kovin keväiseltä, mutta onneksi pääsiäisen kotimaiset sesonkikukat sopivat viileämpäänkin säähän. Pääsiäispöydät ja -ruukut täyttävät kotimaiset ruukkunarsissit, helmililjat, hyasintit, orvokit sekä tulppaanit, Kauppapuutarhaliitto kertoo.

Tetenarsissi kestää pakkasta parhaiten

Pääsiäisen suosikkikukka tetenarsissi kestää pakkasta paremmin kuin mikään muu varhaiskevään ruukkukasvi. Kasvi kestää pienen totuttelun jälkeen jopa kymmentä pakkastastetta. Myöskään pieni lumisade ei kukkaa hetkauta. Tetenarsissia viljellään Suomessa vuosittain noin neljä miljoonaa ruukkua. Suomessa tetenarsissi täyttää tänä vuonna 40 vuotta.

– Tetenarsissia viljeltiin Suomessa ensimmäisen kerran keväällä 1982. Siitä se on kasvanut suomalaisten yhdeksi suosikkikukaksi juurikin sen kylmänkestävyyden ja keväisen värinsä ansioista. Vaikka nyt ei nautita parhaista kevätsäistä, ei tetenarsissia kannata missään nimessä jättää hankkimatta sen vuoksi, sanoo Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Niina Kangas.

Pakkasenkeston kannalta on tärkeää, että tetenarsissin ruukku on kasteltu huolellisesti. Jos multa on kuivaa, kasvilla ei ole voimaa vastustaa kylmyyttä. Mikäli pakkasta on luvassa kymmentä astetta enemmän, kannattaa narsissit nostaa sisälle varmuuden vuoksi. Pakkasjakson jälkeen tetenarsissin lehdet ja kukat voivat näyttää hieman nuokahtaneilta. Ne toipuvat kuitenkin entiselleen heti, kun lämpötila nousee lähelle nollaa.

Muita ruukkunarsisseja pääsiäiseen ovat muun muassa perunanarsissi sekä isokukkaiset narsissit.

Helmililja sopii lasitetulle parvekkeelle

Toinen pääsiäisen suosikkikukka helmililja on kevään sini- tai valkokukkainen sipulikasvi. Helmililja viihtyy hyvin esimerkiksi lasitetulla parvekkeella. Lasitus suojaa yön kylmemmiltä hetkiltä, ja päivien runsas valo hellii kasveja. Helmililja sietää jonkin verran viileää, mutta se kannattaa ensin totuttaa kylmään. Ihanteellista olisi, jos kasvi voisi viettää pari päivää muutaman asteen lämpötilassa ennen ulos siirtämistä. Näin se kestää paremmin pienet yöpakkaset.

Ruukkuhelmililjan kukinta kestää viikosta kahteen. Tämän jälkeen ne kannattaa istuttaa ulos, kunhan maa on sulanut. Kasvista saa pysyvän, monivuotisen seuralaisen puutarhaan. Menestyvä helmililja lisääntyy vauhdikkaasti omista sipuleistaan.

Keväthyasintti on tullut jäädäkseen

Yksi uusimmista kevään ruukkukasveista on hyasintti. Suomalaisille tuttu joulunajan kasvi on ollut pitkään kevätkasvina eteläisemmässä Euroopassa, ja joskus muinoin Suomessakin. Nyt se on ottanut uudelleen paikkansa kevätkasvina suomalaisten kevätistutuksissa. Hyasinttia on saatavilla pääsiäiseen sopivissa keltaisen, oranssin ja valkoisen väreissä. Hyasintti kestää myös muutaman asteen pakkasta.

Ensimmäisiä orvokkeja pääsiäiseen

Kotimaisten kesäkukkien kausi alkaa huhtikuussa orvokeilla. Orvokki on Suomen suosituin kesäkukka: niitä viljellään vuosittain lähes 10 miljoonaa kukkaa. Orvokitkaan eivät hätkähdä huonoa säätä. Räntäsade tai pikkupakkanen saa orvokit painamaan päänsä vain hetkeksi, ja lämpötilan noustessa ne jatkavat kukintaansa. Hyvin kastellut orvokit kestävät pakkasta jopa viisi astetta, jos ne ovat ehtineet totutella ulkona olemiseen.

Tulppaaneista nautitaan vielä pääsiäisenä

Kotimaisten tulppaanien pitkä, jouluna alkanut sesonki huipentuu pääsiäiseen. Suomalaisten suosikkileikkokukkaa on viljelty tänä vuonna jopa 69 miljoonaa kukkaa. Pääsiäisenä painottuvat keltaiset, oranssit ja valkoiset lajikkeet. Tulppaani on pääsiäispöydän kruunu, ja kukasta saa myös esimerkiksi upean ulkokranssin toivottamaan pääsiäisvieraat tervetulleiksi.