Lounais-Suomen poliisi on valvonut pääsiäisliikennettä. Tienkäyttäjiä on valvottu tutkakalustolla ja alkometreillä. Rattijuopumusten ja törkeiden liikenneturvallisuuden vaarantamisten määrä on ollut poliisin mukaan murheellinen.
Kiirastorstain ja pääsiäissunnuntain välisenä aikana Lounais-Suomen poliisin partiot ovat käsitelleet 80 liikenneturvallisuuden vaarantamista, 18 törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista, 12 rattijuopumusta ja 14 törkeää rattijuopumusta.
Kevättä kohti kuivunut tieverkko on saanut jotkut kuljettajat myös kokeilemaan autojensa suorituskykyä. Joistakin autoista sitä on löytynytkin. Sunnuntain vastaisena yönä Turun ohitustiellä mitattiin kahdelle keskenään kilpailleelle kuljettajalle 240km/h nopeudet 80km/h rajoitusalueella. Poliisi ajoi molemmat kiinni.
Noin 50 pääsiäiskuljettajaa on menettänyt Lounais-Suomen alueella ajo-oikeutensa pyhien aikana, heistä peräti kaksitoista pelkästään yhden illan aikana.
Huolestuttavana seikkana kokonaisuudessa näkyy törkeiden tekomuotojen suuri osuus. Mitatuista ylinopeuksista noin viidennes on ollut huomattavia, tuottaen vakavaa vaaraa tienkäyttäjille. Rattijuopumuksista yli puolet on ollut törkeitä, kertoen kuljettajan vahvasta päihtymyksestä.
Valvonta jatkuu, ja sitä suunnataan sinne missä sen tarvetta havaitaan. Lounais-Suomen poliisi lupaa, että tienkäyttäjille tarjotaan lopun pääsiäisen aikana hyvät mahdollisuudet päästä poliisin asiakkaaksi. Asiakkuudelta, kuten mahdollisilta ikävämmiltä tai peruuttamattomiltakin seurauksilta voi tosin välttyä aika helposti. Kun vain malttaa palata pääsiäisen vietosta järkevästi ja selvin päin.