Suomessa on juhlittu vappua työväen, ylioppilaiden ja kevään juhlana. Vappu vakiintui työväen juhlaksi Yhdysvalloissa, josta perinne levisi myös Suomeen. Lakisääteinen vapaapäivä vapusta tuli Suomessa vuonna 1944.
Yhteiskunnan muutos on heijastunut vähitellen myös vapun viettoon. Työväen vapputapahtumat ovat alkaneet hiipua pienemmistä kaupungeista. Suurissakin kaupungeissa vappu on muuttunut sävyltään yleispoliittiseksi ja kaikilla isoimmilla puolueilla on omat tapahtumansa.
Opiskelijavappubileet keskittyvät nekin suuriin kaupunkeihin.
Laitilan oppaat ovat vuodesta 2013 järjestäneet vapputapahtuman Poukan talolla laitilalaiseen tapaan. Korona-aikana Kattesen kivi on saanut palella paljain päin, mutta jälleen tänä vapunpäivänä se saa lakkinsa. Karnevaalijuhlan toivoisi laajenevan Poukan talolta muuallekin kaupunkiin.
Turun kaupunginteatterissa on esitetty vappuna pornolauluja ja Finlandia-talossa on järjestetty Pahojen poikien lauluja -konsertti. Kun Laitilan Kinoa nyt remontoidaan kulttuuritaloksi, toivottavasti ensi vappuna meillä Kinossakin on omaa vappuohjelmaa. Antaa Helsingin ja Turun pitää tuhmat laulukonserttinsa, meillä vappua voisi juhlistaa vaikka lastenlauluilla tai kevätlaulujen konsertilla. Yhteislaulutilaisuuskin voisi olla tervetullut.
Suomessa vappu on kuulunut alun perin maatalouden vanhoihin merkkipäiviin. Rannikkoseudulla on poltettu juhlatulia, helavalkeita. Näiden tulien äärellä on pidetty hauskaa, juotu olutta tai simaa ja tanssittu. Ehkä näistä menneistä traditioistakin voisi palauttaa jotain tähän päivään.
Laitilan Sanomien toimitus toivottaa kaikille hyvää kevään juhlaa!
Teija Uitto