Hyvin sä vedät

0

Kuopuksen vauvavuosi oli sumuista aikaa eikä siitä ole jäänyt mieleen kovin yhtenäväisiä muistikuvia, mutta yksi muisto nousee aina välillä elävänä pintaan.

Aina kun nostin tyttäreni olkapäälle röyhtäisemään tai kannattelin häntä muuteni sylissäni, pieni vauvanpullea käsi taputteli minua selkään kuin haluten kertoa, että hyvin sä vedät .

Kannustus ei valunut aivan hukkaan, sillä unenpuute on omiaan imemään tarmoa pois kenestä tahansa. Päivät sulivat puuroksi ja yöt tuntuivat loputtoman pitkiltä, mutta siitäkin selvittiin. Ehkäpä juuri tämän kannustuksen ansiosta, kuka tietää.

Myöhemminkin tyttö aina silloin tällöin taputteli minua selkään ollessaan sylissäni. Todennäköisesti olin silloinkin lisätsempin tarpeessa.

Pieni selkääntaputtelu ei liene kenellekään pahitteeksi. Sitä tarvitsee niin vaippavuoren alle uupuva vanhempi, pääsykokeisiin pänttäävä nuori kuin työssään parhaaseensa pyrkivä tekijäkin. Liian usein kuulemme päämme sisällä vain lannistavia sanoja, kun tosiasiassa tarvitsisimme tsemppiä ja kannustusta.

Viime aikoina olen yrittänyt kiinnittää huomiota siihen, miten ajattelen itsestäni ja tekemisistäni. Helposti sitä on oman elämänsä pahin kriitikko, joka ei löydä hampurilaispalautteeseensa minkäänlaista pihviä.

Jos me suomalaiset koemme itsemme julkisen kehumisen liian vaikeaksi niin ainakin oman päänsä sisällä voisi yrittää lausua myös niitä kannustavia sanoja. Jos sanoja ei tahdo löytyä, kannattaa yrittää miettiä, mitä sanoisi ystävälleen vastaavassa tilanteessa. Usein olemme toisillemme paljon lempeämpiä kuin itsellemme.

Oma kehu tai kannustus ei kuitenkaan aina riitä. Toivoisin, että kaikilla sitä tarvitsevilla olisi mahdollisuus tuntea tuon pienen käden taputtelu selässään tiukan paikan tullen: Hyvin sä vedät. Anna mennä vaan!

Kirjoittaja on Laitilan Sanomien toimittaja, joka pärjää välillä ihan hyvin.