Jyskeen B-tytöt yllättivät Feran tyttöjen Superpesiksen kärkipelissä

0
Jyskeen B-tytöt ovat aloittaneet Superpesiksen vahvasti. Arkistokuva: Lennart Holmberg

B-tytöt nappasi torstai-illan koleassa ja sateisessa tyttöjen Superpesiksen paikallispelissä maukkaan voiton Rauman Ferasta. Jyske kukisti yhden sarjan mestariehdokkaista niukasti jaksoin 1–0 (6–6, 3–2).

Harmittavasti koleahkon sään takia ottelua seurasi paikan päällä noin sata katsojaa. Paikan päälle vaivaantuneet katsojat näkivät varsin yleisoon menevän ja tiukan kärkikamppailun.

Ensimmäisen jakson alussa Fera pääsi tukevantuntuiseen johtoon juoksuin 5–1. Kotijoukkue ei kuitenkaan lannistunut, vaan tuli kolmannella tasoittavalla rinnalle ja ohi juoksuin 6–5.

Vuoron pääarkkitehtinä toimi Laura Muskun läpilyönti (1+2). Fera onnistui tekemään tasoittavan juoksun 4. alussa. Valitettavasti Jyske ei hyvistä tilanteista huolimatta onnistunut tekemään tasoittavallaan tarvittavaa voittojuoksua. Niinpä jaksotauolle mentiin tasatilanteessa 6–6.

Toinen jakso meni tasaisemmissa merkeissä. Sateen yltyessä sisäpeli oli molemmilla joukkueilla tukkoisempaa.

Jyske oli jaksolla koko ajan vähän niskan päällä, ja ennen viimeistä vuoroaparia Jyske johti ottelua 3–2. Omalla aloittavallaan Jyske ei saanut lisäjuoksuja, joten ratkaisu siirtyi Feran tasoittavalle vuorolle. Siinä kotijoukkue näytti varmaa ulkopeliä, ja näin Fera jäi juoksuitta ja Jyskeen tytöt ottivat komean päänahan yhdestä sarjan ennakkosuosikeista.

Feralle tappio oli kauden ensimmäinen. Jyske puolestaan on voittanut kaikki kauden kolme peliään.

Vaikka kausi on vielä nuori, tulos antaa hieman lisäjännitettä A-lohkon voittotaisteluun. Neljälle lohkovoittajalle on tarjolla suora paikka puolivälierin, kun taas lohkokakkoset ja -kolmoset jatkavat puolivälieräkarsintaan.

Jyskeen tyttöjen superpesiskausi jatkuu ensi viikon tiistaina Hyvinkäätä vastaan. Hyvinkää on tällä hetkellä kolmantena vain pisteen Jyskettä perässä.

Viikonloppuna laitilaiset ja raumalaiset lyövät kuitenkin voimat yhteen, kun Naisten Ykköspesistä pelaava Jyskeen ja Feran yhdistelmäjoukkue lähtee sarja-avauksen vieraspelireissulle pohjoiseen Oulunsaloon ja Kajaaniin.

Ykköspesiksen kauden kotiavaus on edessä lauantaina 21. toukokuuta, jolloin vastustajaksi Laserkeskus-areenalle saapuu yksi sarjan ennakkosuosikeista, Haminan Palloilijat. Ykköspesiksen nousun myötä Jyske on suunnitellut myös muuta ohjelmaa itse ottelutapahtumaan, joten toivottavasti keli suosii ja yleisöä saapuu runsaslukuisesti paikan päälle.

Jyskeen tehot Fera pelissä: Laura Musku 1+2/2, Lydia Eskola 1/2, Pinja Toivonen 1/1, Siiri Riitamaa 0/2, Odessa Rinteelä 1/0, Iida Mäki 1/0, Essi Mäki 1/0, Pinja Rouhiainen 0/1, Emma Virtanen 0/1.

Sami Mäki