Jyskeen ykköspesisnaiset pelasivat tasaisen ja jännittävän pelin – Lyönti- ja juoksuralli kääntyi lopulta niukasti vastustajalle

0
Odessa Rinteelä toi sunnuntaina joukkueelleen kaksi juoksua.

Ari Anteroinen

Sunnuntaina Laitilan Jyskeen naisten ykköspesisjoukkue tarjosi taas viihdettä pääsylipun lunastaneille koko rahan edestä, sillä kahden nousijajoukkueen taistelu meni jälleen viime viikon tapaan niin sanotusti ylitöiksi.

Ikävä vaan, loppunumerot olivat pitkäksi venyneen kotiutuskisan jälkeen 0–1 ja näin vierailija Ylivieskan Kuula nappasi voiton.

Peli oli tasainen ja polveileva. Kumpikin joukkue johti välillä juoksuissa, mutta sitten taas toinen kiri rinnalle.

Ensimmäinen jakso päättyi tasanumeroihin 6–6 ja toinen puolestaan 5–5. Supervuoroparissa kumpainenkin jäi juoksuitta, mutta kotiutuskisa siis ratkaisi lopulta voittajan. Siinä Kuula oli Jyskettä parempi juoksun verran 7–8.

Ottelun viihdearvo oli siis kohdillaan ja pelissä nähtiin näyttäviä läpilyöntejä sekä jokunen kunnarikin.

– Tiukkaa oli molemmilla jaksoilla, myönsi Jyskeen pelinjohtaja Sami Mäki.

– Ylivieska löi kovaa ja sai monta läpilyöntiä. Mutta tulimme hyvin tasoihin ensimmäisen jakson lopussa. Oli siinä paikat vielä ratkaista jakso kotiin, mutta tällä kertaa ei ihan riittänyt, Mäki kertasi.

Toinen jakso oli siis yhtä lailla tasainen.

– Nousimme siinäkin takaa tasoihin ja pidimme vielä nollan Ylivieskan tasoittavalla.

Juoksuttoman supervuoroparin jälkeinen kotiutuskisa oli sekin tasainen. Ensimmäiset viisi paria saivat taululle numerot 4–4, seuraavat kolme 1–1 ja sitä seuraaavat myös 1–1. Neljännellä kierroksella Kuula oli niukasti parempi 1–2.

Pelinjohtaja Mäki jakoi kehuja jälleen lukkari Erica Rosendahlille.

– Hän pelasi ulkona mallikkaasti lukkarina ja löi lisäksi kolme juoksua. Lisäksi Meeri Heikola ja Iida Lastama löivät kunnarit hyvillä lyönneillä, kommentoi Mäki.

Keskiviikkona Jyskeen naisilla on edessä vieraspeli Jalasjärvellä. Tästä viikon päästä samat joukkueet ovat vastakkain Laitilassa.