Inga Nuojua
Koronakauden alkaessa varsinkin me ikäihmiset siirryimme kuplassa elämiseen. Harrastuksia ei ollut tarjollakaan, saati tapahtumia.
Mietin, mitä seuraa, kun palaamme joskus ihmisten ilmoille. Muistelin työvuosia koulumaailmassa. Terveenä palattiin kesälomilta. Kahta viikkoa myöhemmin oli menossa ensimmäinen flunssakausi.
Sitten ukko joutui sairaalaan tutkimuksiin. Palasi sieltä kurkkukipuisena. Epäili syyksi tutkimusletkun nielemistä. Kurkkukipu vaihtui kuitenkin kuivaksi yskäksi ja nuhaksi. Ahaa, flunssaa.
Muutaman päivän päästä kuiva yskä alkoi minullakin varoittamatta. Kuume nousi. Jalat aivan uupuneen oloiset, vaikka vain sängyn ja vessan väliä laahustin. Ensimmäisinä kuumepäivinä jaksoin vielä oudoilta tuntuvilla silmilläni lukea. Sitten meni reporankana makaamiseksi.
Kuumeen laskettua tuli kunnon nuha. Sekö vei haju- ja makuaistin? Miten ihmeessä jalkoihin ei voima palannut? Päättelin, ettei kyllä ole normiflunssaa. Influenssaako tämä on vai sitä kaksi vuotta odotettua koronaa?
Tytär painosti testaamaan. Ukon sairastumisesta oli yli kaksi viikkoa. Testi näytti hentoa viirua. Minulla oli menossa kymmenes tautipäivä ja viiru oli kirkuva. Jaahas.
Pari seuraavaa viikkoa meidän mökissä olivat samat keskustelut päivästä toiseen: Vieläkö jalkojasi väsyttää? Onko keuhkoissa painon tunnetta? Tauti tuntui kuitenkin suuntaavan parempaan päin, tosin etananvauhtia.
Hyviä neuvoja sateli. Tytär kehotti syömään runsaasti proteiinia kudosten korjautumiseksi. Jätin kertomatta, että toistaiseksi olen ollut tyytyväinen, jos edes kuumaa nestettä on saanut nieltyä.
Kahvi, mehu ja eukalyptuskarkkivesi erosivat toisistaan vain ulkonäön, ei maun perusteella. Lapsuudesta tutun höyryhengityksen tajusin oma-aloitteisesti ottaa käyttöön. Pulloon puhaltaminen oli uutta eikä tuntunut edes hyvältä. Ihan kuin olisi keuhkojen kipua lisännyt.
Kolmen viikon päästä päätin julistautua terveeksi, kun uusintatestikin näytti hailakalta. Mökki oli ollut hunningolla monta viikkoa. Sisulla siivosin.
Seurauksena vilunväreet ja sykkeen nousu. Painontunne palasi jykevänä keuhkoihin. Alkoi vallan merkillinen aaltoilun aika.
Hyvänä päivänä ajatteli optimistisesti selvinneensä nousu-uralle. Seuraavana päivänä huomasi palatun pari askelta taaksepäin. Jos aamulla ei ollut kuumeen puolella, illalla oli ainakin.
Minun kohdallani pitää paikkansa vanha sanonta, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Miksi en kuunnellut läheisten neuvoja ja varoituksia? Miksi sisulla jatkoin, vaikka olo ei ollut häävi?
Katumusharjoituksia olen pitänyt. Saa nähdä, onko tyhmä pääni saanut pysyvämpää oppia.
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva biologi, joka on kotoisin Laitilasta.