Kullan kimallusta kesän kynnyksellä – Videokoosteessa parhaat palat tämänvuotisesta esityksestä

0
Vanhojentanssit tanssittiin tänä vuonna koronaepidemian vuoksi vasta huhtikuussa.

0022Kulta kimmelsi ja tylli hulmusi, kun Laitilan lukion vanhimmat juhlivat perjantaina. Jo toista vuotta peräkkäin vanhojentansseja tanssittiin eri aikaan kuin tavallista.

Pirstalainen korona-aika on vaikeuttanut myös näiden vanhojen tanssiharjoituksia. Lukion liikunnanopettaja Sanna Myllymaan mukaan tanssien harjoittelemiseen pystyttiin käyttämään vähemmän aikaan kuin tavallisesti.

Oman haasteensa toivat myös sairastumisista johtuneet poissaolot, joiden vuoksi koko porukka oli harvoin koolla.

– Todella hyvin nuoret tsemppasivat, Myllymaa kehuu.

Finnlamex-hallin permannolla nähtiin niin perinteisiä vanhojentansseja kuin opiskelijoiden oma tanssiesityskin.

Vauhdikas esitys päättyi riemukkaaseen tanssiin, jota säestivät yleisön taputukset. Lopuksi hengästyneet ja hymyilevät tanssijat kokoontuivat kumartamaan yleisölle.

– Ihan hyvin se meni, Carolina Grönroos, Wilma Astila, Niklas Tähtinen ja Ilari Lehtola kertovat esityksen päätteeksi.

Astilan, Lehtolan ja Tähtisen suosikkitanssi oli aloitustanssi, mutta Grönroos piti eniten Texasin ruususta.

– Siitä, jossa vain kävellään, hän hymyilee.

Vaikeimpana tanssina kaikki pitivät argentiinalaista tangoa, joka oli esityksen loppupuolella.

Illalla heillä on edessään vielä iltanäytös, joka alkaa kello 18 Finnlamex-hallilla.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän