Kuutamokeikka – Kuunvalon revontulissa on tunnelma aina jotenkin hauras

0
Revontulitaivas palkitsi kärsivällisen kuvaajan

Pirjo Koski

Tasan kuukausi sitten, 13. huhtikuuta ilma oli uskomattoman komea, joten oli lähes periaate valvoa liian myöhään, juoda liikaa kahvia ja lähteä väijymään kauden viimeisiä reposia.

Onnistuin reissun alussa melkein upottamaan auton peltotien liittymän savikkoon. Sen lisäksi kenkä yritti jäädä maaperän vangiksi, sillä joka puolella oli aavistuksen vetelää.

Maanpinta näytti kuun valossa kiinteälle olematta sitä. Piti edetä pitkin pellon piennarta, joka kantoi sentään vähän painoa, silti upposin pari kertaa.

Ilma oli kirkas, näkyvyys loistava. Tuuli lakkasi ja kuu valaisi repoarvojen ollessa aika hyvät.

Alkuun silti vaikutti, ettei reposia synny. Homma menisi tyyliin ”kuvaa tilastorepolaiset tutkijoille” eli pitkään pelkkä väsynyt kaksoiskaari pötkötti horisontissa.

Aikani kuluksi kuuntelin lintuja joita riitti. Äänimaailma oli ympäristössä melkoisen laaja.

Taisin kuulla myös mäyrän, ainakin ääni kuulosti samalta kuin ystävättäreni matkiessaan mäyrän ääntelyä. Oli sen verran jännän kuuloista – niin ystävätär kuin tämä mäyräkin, että jäivät mieleen.

Välillä paikan yli lensi lintuauroja. Siipien humina, havina ja läiske kuulostivat aavemaiselta vallitsevassa valossa. Silmä ei pystynyt hämärässä tarkentamaan liikkuvaan kohteeseen.

Juuri kun olin luovuttamassa, syttyi kaareen matala säde. Tässä kohtaa kaivoin kännykän esille ja näpyttelin kotijoukolle eli aviomiehelle viestin ”reposet aktivoituivat”. Tämä viesti kertoo samalla myös, että ”myöhään menee”.

Samassa lyhyitä säteitä syttyi pitkin kaarta kuin lepattavia kynttilän liekkejä. Sädekimpuista kasvoi pilareita ja ne nousivat hitaasti kaaresta ylöspäin pyyhkien taivasta otavan korkeudella, pyrkien kohti taivaan lakea eli zeniittiä.

Olin todella tyytyväinen, että maltoin mieleni ja jäin kytikseen, vaikka kehnolle alkuun näytti. Näytelmä ei kestänyt kauaa, mutta oli aikamoinen elämys taas kerran. Punaista väriä oli jälleen näkyvissä revontulien yläosassa.

Kuunvalon revontulissa on tunnelma aina jotenkin hauras. Yöllä syntyivät kauniit kuvat, ja kun illasta jäi vielä kerrottavaa teille lukijoille, lasketaan reissu enemmän kuin onnistuneeksi.

Kirjoittaja on laitilalainen ilmiökuvaaja.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän