Lahjoitusvaatteet siirrettiin neuvolan vanhoihin tiloihin – SPR Laitilan osasto suunnittelee perustavansa vapaaehtoisvoimin toimivan kokoontumispaikan Laitilaan saapuneille ukrainalaisille

0
Hanna Lahtonen Laitilan SPR:stä oli auttamassa Lounaisrannikon Osuuspankin johtoryhmään kuuluvia pankinjohtaja Eljas Rytsölää, pankinjohtaja Leena Niemeä, toimitusjohtaja Sami Peuraa sekä OP-Kiinteistövälityksen toimitusjohtaja Kristiina Teerimaata alkuun lahjoitusvaatteiden lajittelussa ja pakkaamisessa.

Laitilan kaupungintalon aulassa olevat lahjoitusvaatteet ja -tavarat lajiteltiin kuljetusta varten keskiviikkona. Vaatteita lajittelemassa ja pakkaamassa oli Lounaisrannikon Osuuspankin johtoryhmä, joka tarttui toimeen viivyttelemättä. Kyse oli OP Ryhmän HiiOp-ohjelmasta, jonka mukaan henkilöstöllä on mahdollisuus käyttää yksi työpäivä vuodessa vapaaehtoistyöhön.

Tänä vuonna OP Ryhmän henkilöstön vapaaehtoistyötä pyritään tekemään sotaa paenneiden ukrainalaisten hyväksi. Lounaisrannikon Osuuspankin johtoryhmä sopi omasta vapaaehtoispäivästään Suomen Punaisen Ristin Laitilan osaston kanssa.

– Me tahdomme näyttää esimerkkiä muulle henkilöstölle ja haastaa heidät mukaan, Lounaisrannikon Osuuspankin toimitusjohtaja Sami Peura ja hallintojohtaja Pia Heuru sanoivat.

Peura kertoo, että konsernissa työskentelee 70 työntekijää.

– Toivottavasti mahdollisimman moni lähtisi mukaan, Peura toivoi.

Vapaaehtoistyöpäivä-kampanjan lisäksi Osuuspankki-ryhmä lahjoittaa Suomen Punaiselle Ristille 500 000 euroa, joka on tarkoitettu ukrainalaisten auttamiseen.

Asunto- ja palvelusihteeri Tiina Mäkelä Avituksesta auttaa ryhmän alkuun. Hän kehottaa lajittelemaan vaatteita jo aulatilassa ennen pakkaamista. Mikäli vaatteiden seasta löytyy rikkinäisiä tai muuten käyttöön soveltumattomia vaatteita, ne pyydettiin laittamaan erikseen. Vaatteet ja muut tavarat siirrettiin neuvolan tiloihin, johon SPR:n Laitilan osasto suunnittelee perustavansa ukrainalaisille suunnatun kokoontumispaikan.

– Alkuun oli hyvä, että tavarat olivat tässä aulassa, kun ihmiset kävivät tässä hoitamassa muun muassa asumiseen liittyviä asioita, Mäkelä kertoo.

Iso osa Laitilaan saapuneista ukrainalaisista on kuitenkin jo saanut asuntoasiansa kuntoon, minkä vuoksi kaupungintalolla käynnit ovat harventuneet. Näin ollen tavaroita ei ole enää järkevää säilyttää aulassa.

SPR Laitilan osaston puheenjohtaja Hanna Lahtonen oli myös kaupungintalolla ohjeistamassa vapaaehtoisia. Lahtosen mukaan lahjoitusvaatteiden lajittelu ja muuttaminen uusiin tiloihin oli yhdistykselle suureksi avuksi.

– Lisäksi saimme pankilta pöydät neuvolan tiloihin suunniteltuun kokoontumistilaan.

SPR Laitilan osasto suunnittelee perustavansa vanhoihin neuvolan tiloihin vapaaehtoisvoimin pyöritettävän kokoontumispaikan Laitilaan saapuneille ukrainalaisille. Toimintaan etsitään parhaillaan vapaaehtoisia.

Ajatuksena on, että tila olisi auki muutamana päivänä viikossa muutaman tunnin kerrallaan.

– Tavoitteena olisi saada säännölliset aukioloajat, jotka mahdollistaisivat myös työssäkäyvien osallistumisen, Lahtonen kertoo.

Toimintaa suunniteltaessa on tarkoitus kuunnella Laitilan ukrainalaisten yhteisön toiveita. SPR on avoin myös järjestöjen väliselle yhteistyölle, mikäli joku taho haluaa käyttää tilaa omaan ukrainalaisille suunnattuun toimintaansa.

SPR ottaa vastuulleen ukrainalaisille tehtyjen lahjoitusten välittämisen eteenpäin. Lahtonen muistuttaa, että tällä hetkellä yhdistys ei ota vastaan uusia lahjoituksia. Kun uusia tarpeita ilmenee, niistä tiedotetaan muun muassa yhdistyksen Facebook-sivuilla. Vapaaehtoiseksi voi ilmoittautua SPR:noma.punainenristi.fi-sivuston kautta.