Louhi juhli tieteen ja taiteen välimailla– Lounais-Suomen esihistoriamatkailuyhdistys juhli Laitilassa

0
Louhenlinnan pihaan oli kallion sisältä yön aikana salaperäisesti noussut jatulintarha.

Lounais-Suomen esihistoriamatkailuyhdistys Louhi ry perustettiin vuonna 2000 nimensä mukaisesti toimimaan esihistoriamatkailun saralla, etsimään sopivia kohteita ja neuvomaan niiden käytössä ja kehittämisessä.

– Olemme järjestäneet seminaareja ja retkiä sekä varsinkin alkuvaiheessa teimme laatutyötä, koska tuntui tarpeelliselta määritellä, millainen on hyvä ja laadukas kohde esihistoriamatkailulle, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Maija Mäki .

Toimintaan kuuluu myös muinaismuistokohteiden hoito, jota varten järjestetään talkooleirejä, niistä useimmat ovat Turun seudulla, Laitilasta mukaan on valikoitunut Soukaisten Savemäki.

Louhi ry juhli toukokuun puolivälissä Laitilassa 22-vuotista toimintaansa. Juhlia on yritetty pitää jo pari kertaa aikaisemmin, mutta koronan vuoksi ne on ollut pakko siirtää.

Yhdistys juhlisti vuosipäiväänsä tieteen ja taiteen rajamailla, ohjelmassa on muun muassa musiikkipedagogi Risto Ala-Kailan johdattama ”Kivimäen loitsut” -teemainen vierailu Hautvuorelle ja sen jälkeen Louhenlinnassa Riitta Rainion esitys kalliomaalauspaikkojen äänimaailmoista ja Timo Muhosen esitys kivistä kansanperinteessä.

Juhlan kunniaksi Hautvuorelle avattiin myös viiden rastin mittainen seikkailupolku, johon pääsee tutustumaan puhelimen Adventure Lab -sovelluksella.

– Seikkailupolku julkistettiin perjantaina puolilta päivän ja ensimmäinen kävijä löysi paikalle jo puolen tunnin päästä, kertoo Pekka Nuuttila .

Seikkailupolkuun liittyvässä sovelluksessa on tehtäviä ja kun on yhden ratkaissut, pääsee seuraavan pariin. Viimeisen tehtävän jälkeen sovellus antaa koordinaatit, joiden osoittamasta paikasta löytyy geokätkö.

Nuuttilan mukaan vastaavia seikkailupolkuja on Laitilan kirkon luona, Uudessakaupungissa, Pyhärannassa, Vehmaalla ja Turun seudulla enemmänkin. Uusia polkuja tehdään koko ajan.

– Tämä on kevyt tapa tutustua kohteisiin, ei tylsää, ei vakavaa, pääsee luontoon ja kiipeilemään kallioille.

Edellisen yön aikana Louhenlinnan pihalle oli kallion sisästä salaperäisesti noussut jatulintarha, vanhan uskomuksen mukaan kivet syntyvät maassa ja nousevat sieltä esiin.

– Joku kivirakennelma voi suuttua, jos siitä otetaan kiviä, mutta tämä viime yönä maasta noussut jatulintarha ei siitä suutu, vaan haluaa jokaisen ottavan pari kiveä mukaansa Hautvuorelle, kertoi Louhi ry:n sihteeri Sirkku Pihlman .

Kivien yhteen nakuttelusta syntyvä ääni vahvistaa loitsujen tehoa.

– Me kaikki tiedämme, että kivi on eloton. Se ei tunne, ei ajattele, ei kasva. Avaruuskivet ovat saattaneet tuoda elämän perusainesosat Maapallolle planeettamme nuoruudessa ja kivien pinnalla ja rakosissa voi kasvaa eliölajeja, mutta sen lähemmäksi elollisuuden määritelmäämme ne eivät pääse, kertoi arkeologi Timo Muhonen juhlaesitelmässään.

– Ajatukset ovat aina aikaan ja paikkaan sidottuja. Käsitykset kivistä eivät ole tässä suhteessa poikkeus. Kulttuurit antavat asioille erilaisia merkityksiä, toisaalla hyvä voi toisaalla olla paha ja arvokas arvoton. Elämän syntymä voi olla biologisen lisäksi myös kulttuurinen. Tällöin tapahtuu jotakin ihmeellistä ja elotonkin voi muuttua elolliseksi.

– Kivetkään eivät siis voi paeta kulttuurisidonnaisuuden läpitunkevaa voimaa. Meidän ei tarvitse palata ajassa paljoakaan taaksepäin, itse asiassa paikoin vain toiseen maailmansotaan saakka, ja huomaamme kiven olevan aivan jotakin muuta kuin hengetöntä ainetta. Suomalais-karjalaisessa kansanuskossa elävät perustavanlaatuiset ajatukset asioista, olennoista ja niiden paikasta ja vaikutuksesta ympäristössä voivat tuntua meistä käsittämättömiltä, mutta heidän maailmankuvansa oli omassa ajassaan yhtä järjellinen ja toimiva kuin meidän moderni maailmanjärjestyksemme.

Muhosen kertoi, että 1700-luvulla muistiin kirjoitetun ajatuksen mukaan kivi on mytologisen olennon poika. Tätä olentoa kutsuttiin Kimmoksi tai Kammoksi. Olento itse oli pelottava kummajainen ja piti asuinsijanaan kiviraunioita. Se eleli aivan ihmisen naapurina vainioiden reunoilla ja peltosaarekkeissa, mutta myös kaukana perämetsissä ja muinaisten rantakallioiden laella kumottavat harmaat röykkiöt olivat ikään kuin kivitaloja, joissa se asui tuhansien poikiensa ympäröimänä.

– Harva nykyajan ihmisistä tietää, mihin kaikkeen ennen oikein uskottiin. Tunnemme kyllä kansansatuja ja -tarinoita kivisistä lohkareita paiskovista jättiläisistä, kivistä vedettävistä miekoista ja kivipatsaiksi muuttuvista pahoista ihmisistä tai olennoista. Ne ovat sittemmin viihdeteollisuuden vahvistamia tuotteita, fantasian tuttuja rakennusaineita. Näillä kivillä ja kivisillä olennoilla on vaikuttava mielikuvituksellinen hohde.

– Mutta harvoin tulemme ajatelleeksi, että kansanusko on koskettanut myös vähäisistä vähäisimpiä asioita. Myös tavallisia, mistä tahansa löytyviä pikkukiviä. Se tuntuu eriskummalliselta, käsittämättömältäkin. Mutta joskus totuus ja todellisuus on todella ollut tarua ihmeellisempää, Muhonen toteaa.