Helppoa ruoanlaittoa Ässäkokki-kurssilla

0
Ellen Honkakangas (vas.) ja Hilma Heijari aikovat valmistaa kurssilla tehtyjä ruokia uudestaankin.

Uunissa paistui makoisa mustikkapiirakka ja keittolevyllä höyrysi kalakeitto, kun kahdeksan alakouluikäistä lasta valmistivat yhdessä ruokaa Ässäkokki-kurssilla tiistaina. Myllymäen koulun kotitalousluokassa järjestetty kurssi toteutettiin jälleen Osuuskaupan ja Marttojen yhteistyönä.

Lapset valmistivat ruokaa yhdessä kotitalousasiantuntijan Sari Ruohomäen sekä vapaaehtoisena mukana olleen Paula Kankaan kanssa. Porin Marttayhdistykseen kuuluvat Ruohomäki ja Kangas ovat kiertäneet ympäri maakuntaa, ja yhteensä kursseja järjestetään 12 eri paikkakunnalla.

Kurssin tarkoituksena on opettaa lapsia valmistamaan ruokaa, mutta työn touhussa muistutettiin myös tärkeistä turvallisuusseikoista ja mietittiin keittiövälineiden oikeita nimiä.

Jokainen osallistuja sai oman kurssia varten suunnitellun reseptivihon, jossa on 25 helppoa ruokaohjetta. Osallistujat valmistivat yhdessä muun muassa peltileipää, meksikolaista tacosalaattia sekä mustikkapiirakkaa ja kalakeittoa.

Ada Isotupa ja Meea Heinonen tulivat yhdessä kurssille, sillä he ovat tehneet aiemminkin ruokaa yhdessä. Kotona he ovat auttaneet vanhempiaan keittiössä, ja bravuureihin kuuluvat muun muassa tortillat ja kanapasta. Kaksikon tuotoksena kurssilla syntyi kaurakedon peltileipä. Leipä oli helppo valmistaa, mutta tyttöjen mielestä leivän kohoaminen kesti liian kauan.

Toisaalla mustikkapiirakkaa valmistivat Ellen Honkakangas sekä Hilma Heijari . Omien sanojensa mukaan tytöt ovat jo kokeneita keittiössä, ja silti tekeminen myös vaikutti. He myös jaksoivat ahkerasti tiskata muidenkin astiat ja yhteistyö toimi.

Ellen kertoo tekevänsä mielellään ruokaa äidin kanssa ja etenkin kanapasta on hänen suosikkinsa.

– Minä teen kotona kaikenlaista, Hilma komppasi.

Ruokien paistuessa Ruohomäki ja Kangas muistuttivat myös siitä, että ruokaa ei saa turhaan heittää pois. Jos raaka-aineita jää yli, ne on säilöttävä oikein ja pakattava asianmukaisesti. Tärkeää on myös sähkölaitteiden irrottaminen pistorasiasta ja veitsien käyttäminen turvallisesti.

Lapset odottivat kärsivällisinä itse tehtyjen ruokien maistelua, vaikka nälkä kurni vatsanpohjassa. Odotus oli kaiken sen arvoista, kun pöydät notkuivat maukkaita ruokia ja servetitkin taiteltiin itse kauniisti. Kaikki maistoivat ruokia ennakkoluuloista huolimatta ja kurssin päätyttyä kotiin lähti iloisia pikkukokkeja.

– Kyllä kannatti tulla, oli todella hyvää ruokaa! Eikä ollut edes vaikeaa tehdä niitä, lähes kaikki vastasivat yhtä aikaa.