Hintojen nousu viivästyttää seurakunnan remontteja – Ensimmäiseksi kunnostetaan Laesaaren kappeli

0
Laesaaren siunauskappelin kunnostustöiden suunnitelmat alkavat valmistua, mutta rakennuskustannusten hinnannousu ilmeisesti siirtää töiden aloittamista.

Arto Kanerva

Laitilan seurakunta järjesti keskiviikkona Laessaaren kappelissa tiedotus- ja keskustelutilaisuuden, jonka aiheena oli seurakunnan kiinteistöjen tulevaisuus. Osasta kiinteistöjä voidaan luopua, mutta säilytettävät rakennukset täytyy pitää kunnossa ja siihen uppoaa rahaa.

Raha onkin ongelma, sillä vaikka Laitilan väkiluku kasvaa, seurakunnan jäsenmäärä jatkaa laskuaan. Kaupungin väkimäärän kasvu johtuu suurimmalta osin maahanmuuttajista, ja he eivät ole evankelisluterilaisen kirkon jäseniä, kertoi Laitilan kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Jussi Perkkola.

– Viime vuodenvaihteessa seurakunnassamme oli 6 543 jäsentä, kun meitä vielä parikymmentä vuotta sitten oli lähes 9 000. Kirkkohallituksen ennusteen mukaan seurakuntalaisten määrä vähenee edelleen tasaisesti, kunnes vuonna 2040 seurakunnan jäseniä arvioidaan olevan enää 5 163.

Perkkolan mukaan tämä tarkoittaa suoraan verotulojen vähenemistä, kun toiminnan kulut kuitenkin samaan aikaan kasvavat.

– Verotuloista 67 prosenttia menee henkilöstökuluihin ja vaikka palkkakuluja on viime vuosina hillitty henkilökuntaa vähentämällä, ei sitäkään voida loputtomiin jatkaa. Työtehtävien yhdistämisessä tulee raja vastaan, eikä seurakunnan töitä voida antaa koneiden tehtäväksi, vaan työt on tehtävä ihmisten kesken ja kasvokkain, Perkkola toteaa.

Vuoteen 2025 ulottuvassa seurakunnan kiinteistöstrategiassa mainitaan, että Pyhän Mikaelin kirkko, Laesaaren siunauskappeli, Lehtoniemen leirikeskus ja Kirkkokoti kuuluvat säilytettävien ja kunnossapidettävien kiinteistöjen ryhmään.

– Välimetsäntupa on jo myyty, Tuulensuuntuvan myynti on kirkkohallituksen käsittelyssä ja vanhasta pappilastakin voidaan luopua, kunhan se vapautuu nykyisestä käytöstään ukrainalaisten pakolaisten hätämajoitustilana, kertoi seurakunnan talouspäällikkö Merja Jusi.

Laesaaren kappelin korjaussuunnitelmat ovat jo pitkällä, Perkkolan mukaan 99-prosenttisesti valmiina, ja niiden valmistuttua aletaan heti suunnitella kirkon kunnostustöitä.

Rakennusinsinööri Markku Laaksosen mukaan suunnitelmien valmistuttua ne lähetetään kirkkohallintoon ja Museovirastolle hyväksyttäviksi.

– Rakennustarvikkeiden hinnannousu on viime aikoina ollut rajua ja vielä kesän aikana on odotettavissa uusia hinnankorotuksia. Vaikka kaikki olisi valmiina, ei urakkatarjouksia kannata pyytää ennen tilanteen rauhoittumista ja se voi mennä vuodenvaihteen tienoille. Viime vuoden lopussa Laesaaren kappelin kustannusarvio oli reilun miljoonan euron luokkaa, mutta hinnat ovat tuosta nousseet.

– Laitilan seurakunta sai korjaustöiden suunnitteluun kirkkohallinnolta 50 prosentin avustuksen, mutta minkä verran, jos lainkaan, avustusta saadaan varsinaisiin töihin on täysi arvoitus, Laaksonen kertoi.

Laesaaren kappelissa on odottamassa pitkä työlista. Salaojat ja sadevesiviemärit pitää saada kuntoon, maan pintaa muotoillaan kappelin seinustoilla, jotta sadevesi valuu rakennuksesta poispäin. Sisäänkäynnistä tehdään esteetön ja kappeliin tarvitaan myös inva-wc.

Julkisivun tiilisaumat tarkistetaan ja tarvittaessa korjataan, vastaavan käsittelyn saa myös rakennuksen kuparikatto. Valaistusta uusitaan ja parannetaan, sähköasennukset menevät uusiksi ja hankintalistalla on myös uusi ilmastointikone.

Laaksosen mielestä kappelin korjaustöitä ei kannata pilkkoa useammalle vuodelle, koska se laskisi työn tehokkuutta ja saattaisi jopa lisätä kustannuksia. Lisäksi pitää muistaa, että kappeli on poissa käytöstä koko kunnostustyön ajan.

Kunhan Laesaaren kappelin kunnostustyöt on aikanaan saatu valmiiksi, tulee vuoroon kirkko, jonka suurimmat ongelmat liittyvät Laaksosen mukaan vedestä.

– Kirkon katolta tulee valtava määrä sadevettä ja vanhat tiiliset salaojat ovat rikki ja tukossa, joten vesi ei kulje pois. Lattialämmitys on vuosien kuluessa hiipunut ja toimii nykyisin ehkä kolmasosalla alkuperäisestä tehosta. Lisäksi akustiikkaa ja äänentoistoa pitää parantaa.

– Kirkon kunnostustöiden suunnittelu on vasta aivan alkutekijöissään, mitään aikataulua ei ole, ei myöskään minkäänlaista arviota töiden hinnasta, Laaksonen kertoo.

Keskustelutilaisuudessa tuli myös esiin kysymys siitä, oliko seurakuntatalon purkaminen lopulta oikea päätös.

Rakennusinsinööri Laaksosen mukaan rakennus tutkittiin kosteusvaurioiden vuoksi perinpohjaisesti, otettiin laboratoriota varten näytteitä syvältä rakenteista ja loppupäätelmä oli, että rakennus oli todella huonossa kunnossa ja korjaaminen olisi tullut liian kalliiksi.