Jokainen uutissovelluksen tai printtilehden avannut suomalainen on törmännyt varmasti haluamattakin uutiseen Leijonien maailmanmestaruudesta. Ympäröivässä yhteiskunnassamme ei pääse urheilulta pakoon, vaikka haluaisi.
Urheilu ei ole muusta elämästä tai yhteiskunnasta irrallinen osa-alue. Hyvin moni meistä on ajatellut ja kenties huutanutkin “Torille!”, kun Suomi tai suomalaisuus on mainittu ulkomailla.
Itsekin olen paikan tullen juossut sinne tuhansien muiden kanssa. Radiolistojen kuunnelluimmissa kappaleissa lauletaan Shellille jätetystä lääkelaukusta ja politiikassa käytetään urheiluun pohjautuvaa retoriikkaa. Mistä kaikki sai alkunsa?
1900-luvun alkupuolella Suomi oli piskuinen valtio vailla itsenäisyyttä, eikä etenkään Euroopan ulkopuolella ihmiset olleet kuulleetkaan Suomesta. Legendaarinen lausahdus “Suomi juostiin maailmankartalle” syntyi Hannes Kolehmaisen ja Paavo Nurmen urotekojen myötä. Esiin nousi suomalainen sisu, ja juoksijat keräsivät myös varoja Suomen uudelleenrakentamiseen sotien jälkeen.
Urheilijoiden suusta on kuultu monet lentävät lauseet, ja menestymisen myötä nälkä on kasvanut. Negatiivisuuden ja häviämisen kulttuuri on kääntynyt voittamisen ja menestyksen kulttuuriksi, vaikka kesäolympialaisissa mitalisaalis ei ole enää vuosiin yltänyt 1900-luvun tasolle. Harrastajamäärät kuitenkin kasvavat, ja Suomeen syntyy uusia Iivo Niskasia tai Susanna Tapaneja .
Jääkiekossa Suomi onkin noussut yhdeksi maailman huippumaista. Seurasin Leijonien historiallista kahden kullan kevättä erittäin läheltä, kun vietin reilut kaksi viikkoa Tampereella MM-turnauksessa. Seurasin harjoituksia, katsoin kaikki ottelut, haastattelin pelaajia ja elin unelmaani urheilutoimittajana.
Kokemus oli ainutlaatuinen ja käsittämättömän upea, mutta samanlaisia ylpeyden tunteita voimme kokea myös arjessa. Oma yleisurheilu-urani päättyi lyhyeen, mutta iloitsen valmennettavieni onnistumisista.
Laitilassa pesäpallo on nostanut suosiotaan, mistä hauiksennäyttönä seura sai jälleen alueleirin järjestettäväkseen. Jäälajeissakin Jyske on tottunut menestymään muita pienempiä lajeja unohtamatta.
Urheilu liikuttaa, puhututtaa ja herättää tunteita. Kaikki tuntevat urheilijan, urheilua seuraavan tai seuraavat sitä itse. Jos urheilusta pidetään, se ilmaistaan, ja sama tehdään myös siinä tapauksessa, jos sitä vihataan. Viha urheilua kohtaan liittyy kenties siihen, että siitä puhutaan niin paljon, oli kyse politiikasta tai elokuvista.
Kaikenlaiset mielipiteet ovat luonnollisesti sallittuja, mutta ympäristöään tarkkaillessa ei mustekalan lonkeroita voi olla huomaamatta.
