Keskustelu kiertyi Mustajärven saunaremontin ympärille– Laitilan valtuusto päätti siirtää tälle vuodelle suunniteltuja investointeja kokonaan tai osittain ensi vuodelle kohonneiden rakennuskustannusten vuoksi

0
Mustajärven rantasaunaa suunnitellaan remontoitavan esteettömäksi.

Mustajärven saunan remontoiminen esteettömäksi jakoi mielipiteitä Laitilan valtuustossa, vaikka saunainvestointi oli vain yhtenä kohtana siirrettävien investointien listalla.

Valtuutettu Pertti Pokki (sd.) esitti, että tälle vuodelle varattu 10 000 euron suunnittelumääräraha poistetaan, sauna kunnostetaan teknisessä valiokunnassa syyskuussa 2021 esitetyn vaihtoehto A:n mukaan sekä laitetaan Lounais-Suomen aluehallintovirastolle avustushakemus vireille välittömästi.

Syksyllä 2021 vaihtoehto A:n mukaan toteutettavalle remontille oli luvattu avilta tukea noin 15 600 euroa.

Pokki muistutti asian olleen vireillä jo vuodesta 2019 asti, jolloin siitä tehtiin valtuustoaloite. Pokki huomautti Laitilan saaneen hankkeen tiimoilta paljon myönteistä julkisuutta.

– Kun tästä uutisoitiin ensimmäisen kerran, minuun oltiin jopa Espoosta asti yhteydessä.

Valtuutettu Virve Aho (kok.) ja valtuutettu Jouko Aittakari (ps.) kannattivat Pokin esitystä.

– Liikuntaesteisiä on eri ikäryhmissä, lapsissa, työikäisissä ja ikäihmisissä. Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus käyttää rantaa ja rannan läheisyydessä olevaa saunaa, Aho huomautti.

– Jos se on kaupungin sauna, se on tarkoitettu kaikille kaupunkilaisille. Oli tämä liikuntarajoitteinen tai ei. Tässä pitäisi ottaa liikuntarajoitteisten ihmisten mielipiteet toivomukset huomioon, Aittakari kommentoi.

Teknisen valiokunnan puheenjohtaja Matti Viljanen (kesk.) huomautti, että saunaremonttia ei päästä aloittamaan vielä tänä kesänä, vaikka päätöstä muutettaisiin.

– Tätähän ei ole kuopattu kokonaan, vaan se suunnittelumääräraha on tälle vuodelle ja se pitäisi mielestäni käyttää. Se suunnitellaan nyt ja päästään tekemään ensi vuonna, Viljanen sanoi.

Teknisen valiokunnan jäsen Jari Kiveinen (sd.) muistutti, ettei valiokunnan päätös ollut yksimielinen.

– Siitä käytiin tiukkaa keskustelua ja siitä äänestettiinkin.

Hänen mukaansa vaihtoehto A:n korjattu versio on kaupungille edullisempi.

Valtuutettu Mika Kinnala (kesk.) oli Viljasen kannalla siinä, ettei remonttia enää ehditä tänä vuonna aloittaa. Kinnalan mukaan valtuuston käymä keskustelu oli niin sanottua evästyskeskustelua.

– Olen hallituksen esityksen kannalla määrärahan suhteen, hän lisäsi.

Ahon mukaan esteettömyysasioiden pitäisi olla kunnossa jo vuonna 2022. Hän myös pelkäsi, että hankkeen siirtyessä ensi vuodelle punakynä tavoittaa sen jälleen, ja hanke siirtyy pidemmälle tulevaisuuteen.

– Olen sen kannalla, että hanke aloitetaan tänä vuonna.

Valtuutettu Pertti Pokki huomautti, että hän ei ollut esittänyt hankkeen aikaistamista tälle vuodelle vaan suunnittelurahan poistamista ja vaihtoehto A:n suunnitelmien hyödyntämistä.

– En uskokaan siihen, että voitaisiin tänä vuonna missään muodossa toteuttaa.

Valtuutettu Hanna Lahtonen (sd.) ei halunnut siirtää suunnittelumäärärahaa eteenpäin, vaikka kallistuikin Pokin esiin nostaman vaihtoehto A:n kannalle. Lahtonen kysyi, joudutaanko sitäkin suunnittelimaan lisää..

– Vaihtoehto A oli pohjaratkaisuiltaan sellainen, että kyllä niiden kanssa olisi toteutukseen päästy. Toki olisi vaadittu asioita, joita rakennusvalvonta edellyttää, mutta kyllä se pohjaesitys oli sellainen, jonka pohjalta olisi päästy tekemään, tekninen johtaja Mika Raula vastasi Lahtosen kysymykseen.

Valtuutettu Heikki Peltola (kok.) halusi tietää, onko varmaa, ettei vaihtoehto B tule saamaan avin avustusta. Raulan mukaan asiaa oli alustavasti selvitetty, mutta hakemusta ei ole tehty.

– Alkuperäinen suunnitelma olisi saanut avustuksen. Seuraavaa esitystä ei ole hakemuksen tasolla koeponnistettu, mutta avin vaatimukset ovat aika pikkutarkkoja. Jos vessaan tulee käynti ulkopuolelta, se ei täytä edellytyksiä, Raula kertoi.

Valtuutettu Seppo Rinne (Pro V-S) arveli, etteivät esimerkiksi heikkokuntoiset vanhukset kuitenkaan haluaisi mennä saunomaan yleiseen saunaan, vaan he toivoisivat yksityisempää tilaa. Rinne esitti myös, ettei Urheilutalon kunnostusta siirretä eteenpäin, eikä Winnovan rakennusta lähdetä tänä vuonna peruskorjaamaan. Esitykset raukesivat kannattamattomina.

Keskustelun lopuksi Pokin esityksestä äänestettiin, ja se kaatui äänin 27–4. Pokin ehdotuksen kannalla olivat Jouko Aittakari (ps.), Timo Rantanen (ps.), Virve Aho (kok.) sekä Pertti Pokki (sd.).

Mustajärven saunaremontin vaihtoehdot

Vaihtoehto A: esteettömän vessan rakentaminen saunarakennuksen sisälle, miesten pukutilaan. Kustannusarvio (syyskuussa 2021): 23 600 euroa

Vaihtoehto B: saunan laajentaminen esteettömällä vessatilalla. Kustannusarvio (syyskuussa 2021): 42 000 euroa.

Tekninen valiokunta päätyi (15.9.2021) äänestyksen jälkeen 5–4, että saunaremontissa edetään vaihtoehto B:n mukaan.