Kukon Tikalle pohjoismaista hopeaa ja kotimaista pronssia

0
Teemu Harju ja Jani Elijoki saivat pohjoismaitten mestaruuskisojen parikilpailussa hopeaa.

Arto Kanerva

Dartsin Laitila Cup kisattiin toukokuun lopulla Laitilan Urheilutalossa jo kolmannen kerran. Mukana oli noin 120 pelaajaa. Kun lasketaan mukaan huoltojoukot ja katsojat, oli paikalla parhaimmillaan yli 150 henkeä.

– Väkimäärä on kasvanut joka vuosi ja tällä menolla Urheilutalo alkaa käydä ahtaaksi kisatapahtuman järjestämiseen, toteaa Kukon Tikan Joni Laine.

Kisajärjestelyt sujuivat tavan mukaan mallikkaasti. Uutuutena tällä kerralla oli mahdollisuus seurata kisojen etenemistä reaaliajassa verkon välityksellä.

– Sarjavoittoja ei Kukon Tikalle tänä vuonna tullut, mutta muutamia mitaleja sentään, Laine kertoo.

Laitila Cupin tulokset löytyvät osoitteesta darts.fi

Junioreiden sarjassa oli mukana kuusi pelaajaa. Yksi heistä oli 11- vuotias Onni Pennanen Keravalta. Hän oli vasta toisissa kisoissaan. Uran ensimmäisissä kisoissaan Vantaalla hän saavutti myös hopeaa.

Onnin innostus dartsiin alkoi, kun hänen isänsä Jarkko kerran kaivoi kaapista siellä vuosikaudet käyttämättömänä olleen taulun, ja niin isä ja poika ryhtyivät heittämään.

Onni sanoo dartsin olevan mukavaa ajanvietettä. Heittäminen tuntuu sujuvan ilman isompaa yrittämistä. Jarkko puolestaan mainitsee, ettei hänellä ole enää mitään mahdollisuuksia peleissä Onnia vastaan.

Seniorien SM-kisoihin osallistuneen ja WallRiver DC:tä edustaneen Antti Salon heittäminen ei tällä kertaa sujunut. Syynä olivat ongelmat kipeän olkapään kanssa.

– Olen heittänyt 33 vuotta ja nykyään vedän 12-henkiselle junnuryhmälle tikkatreeniä, jolla haetaan varmuutta heittoon.

Salon mukaan kisat, joissa ovat mukana myös juniorit ja seniorit, vievät lajia eteenpäin ja kokoavat porukkaa yhteen ympäri maata. Vaikka matkustaminen välillä onkin hankalaa, niin kilpailu ja kavereiden tapaaminen on hänestä vaivan arvoista.

SM-Liigassa Kukon Tikan miehet saavuttivat SM-pronssia Hankasalmella pidetyissä kisoissa. Sarja käynnistyy taas syyskuun alussa. Uusien joukkueiden kokoaminen on jo käynnissä. Joni Laine toivoo, että tulevalle kaudelle saadaan mahdollisimman monta joukkuetta kasaan.

Dartsin Nordic Cup kisattiin Malmössä. Sieltä Kukon Tikan Teemu Harju ja Jani Elijoki toivat kotiin pohjoismaitten mestaruushopeaa ja olivat mukana tuomassa Suomen joukkueelle kokonaiskilpailun hopeaa.