Tervehdys 50 vuoden takaa – Riemuylioppilaan puhe

0

Me, vuoden 1972 ylioppilaat, olimme puoli vuosisataa sitten saman ikäisiä kuin te, uudet ylioppilaat, tänään. Me istuimme tässä talossa valkolakit päässä rutistaen käsissämme kukkaa ja ylioppilastodistusta. Teitä on nyt 37, meitä oli tuolloin 34.

Tämä sama opinahjo oli meidän paikkamme ainakin kahdeksan vuoden ajan. Tulimme, useimmat meistä, tähän taloon 11-vuotiaina vuonna 1964 ja lähdimme 19-vuotiaina vuonna 1972.

Te, vuoden 2022 ylioppilaat, olette maailman onnellisimman kansan edustajia. Ja te olette maailman parhaimpiin kuuluvan koulujärjestelmän kasvatteja.

Kaikille yhteisen peruskoulun käyneinä te olette saaneet mahdollisuuden hakeutua lukio-opintoihin. Ja nythän vasta opiskelunne alkaa, kun lähdette kukin tahollenne hankkimaan itsellenne ammattipätevyyttä.

Me vuoden 1972 ylioppilaat olemme kulkeneet opintiemme rinnakkaiskoulujärjestelmän aikana. Me olimme etuoikeutettuja, kun pääsimme tähän taloon opiskelemaan.

Tämä oli yksityinen oppikoulu, nimeltään Laitilan yhteiskoulu. Koulussa toimivat viisivuotinen keskikoulu ja kolmivuotinen lukio. Kouluilla oli yhteinen rehtori.

Oppikoulu ja lukio olivat maksullisia. Meidän vanhempamme ymmärsivät koulutuksen merkityksen, mutta heillä oli myös varaa kouluttaa lapsiaan. Vanhempiemme piti maksaa koulukyydit, kouluruokailu, oppikirjat ja lukukausimaksut.

Oppimisen ilo ja motivaatio ovat nykylukiossa etusijalla. Nykyisin kiinnitetään huomiota jokaisen opiskelijan omiin vahvuuksiin.

Te olette saaneet tässä kiinteistössä hyvät eväät jatko-opintoihin. Meidän aikanamme oppimisilmapiiri ei ollut niin kannustava. Silloin kiinnitettiin huomiota eniten siihen, mitä virheitä teit. Pahinta oli tehdä kielen kokeessa yhdeksän pisteen virhe.

Me kävimme ensimmäiset neljä vuotta kaikille yhteistä kansakoulua ja pyrimme sitten tänne Laitilan yhteiskouluun. Meille pidettiin pääsykoe.

Tuolloin valtaosa meidän ikäluokastamme jatkoi opintojaan kansakoulussa ja suoritti oppivelvollisuutensa käyden kuusi vuotta kansakoulua ja kaksi vuotta kansalaiskoulua.

Laitilan kansalaiskoulu oli meille pulpeteissa istuville kuunteluoppilaille kadehdittava paikka. Siellä olivat maan parhaat ja modernit opetustilat käytännön aineitten opiskeluun! Me emme koskaan päässeet tuonne urheilukentän toiselle puolelle oppiaksemme esimerkiksi hitsaamaan tai sorvaamaan.

Nykyaikaisessa luokattomassa lukiossa ei jätetä luokalle, ei anneta ehtoja ja kursseja voi uusia epäonnistumisen jälkeen. Nykyään nuoret asettavat itse itselleen tavoitteita – myös numeroarvosanatavoitteita – ja arvioivat omaa oppimistaan ja saavutuksiaan tavoitteisiinsa nähden, kertoo meidän joukossamme istuva entinen lukion rehtori.

Opiskelimme ruotsia kahdeksan vuotta, saksaa seitsemän vuotta ja vain kolme vuotta englantia. Meitä oli kaksi 40 oppilaan luokkaa.

Opetusryhmän koko oli opetusmenetelmiin nähden sopiva. Opettaja puhui, me kuuntelimme.

Molemmilla luokilla oli koko keskikoulun ajan samat oppituntimäärät ja samat oppiaineet. Minä muistelen vieläkin kauhulla oppiainetta kaunokirjoitus – mustepullot, imupaperit ja siniset sormet.

Vasta lukiossa luokkien opintosuunnat eriytyivät, toinen luokista oli kielipainotteinen ja toinen matematiikkapainotteinen. Tuolloin ei tunnettu mitään kurssivalintoja eikä opintojaksoja.

Olimme kahdeksan vuotta lähes koko ajan yhdessä – meille syntyi luokkahenki. Me siirrymme täältä jälki-istuntoon, emme muistelemaan kouluaikoja, vaan päivittelemään eläkepäivien ihanuutta.

Voitteko uskoa, että keskikoulussa poikien kanssa tehtiin fysiikan ja kemian laboratoriokokeita silloin, kun tytöt opiskelivat kotitaloutta! Olivatko tytöt jo tuolloin poikia etevämpiä, kun eivät tarvinneet havainnollistamista?

Vain tytöille opetettiin kotitaloutta, vaikka pojat olisivat olleet enemmän ruuanlaitto-opetuksen tarpeessa. Teidän onneksenne sukupuolten tasa-arvo on Suomessa nykyään itsestäänselvyys.

Te olette saaneet opiskella kaksitoista vuotta kannustavassa ilmapiirissä. Oppimistilanteissa ja muussa toiminnassa teillä on ollut edellytyksiä ja mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa. Olette saaneet opinto-ohjausta ja tarvittaessa tukiopetusta. Teitä ovat voineet kannustaa eteenpäin myös koulukuraattori ja koulupsykologi.

Meitäkin kannustettiin, muun muassa antamalla huonoja numeroita. Kokeet arvosteltiin ykkösestä kymppiin. Nelonen oli ala-arvoinen, mutta jo vitosen saanti tuntui voitolta.

Joka vuosi joku keskeytti opintonsa. Moni jäi luokalleen kerran, jokunen toisenkin, jos ei selviytynyt kesän ehtolaistentistään. Emme tienneet paremmasta, siksi emme tietääkseni saaneet ainakaan pahoja traumoja.

Me soisimme, että jokainen teistä lakkinsa saanut suhtautuisi tulevaisuuteensa lempeän luottavaisesti. Tässä vaiheessa ei tarvitse varmuudella tietää, mitä haluaa.

Ei meilläkään välttämättä ollut aavistusta siitä, mitä koulun jälkeen teemme. Mutta tuolloin saattoi olla nykyistä helpompaa saada opiskelupaikka ja ammatti, ainakin me kaikki olemme paikkamme löytäneet.

Millainen on ylioppilasjuhla vuonna 2072? Mitä oppiaineita 50 vuoden kuluttua kirjoitetaan? Minä toivon mukana olevan koulun tärkeimmän oppiaineen, historian.

Uskokaa omiin vahvuuksiinne! Pyrkikää sopivan haastaviin tehtäviin, tehtäviin, joissa parhaat ominaisuutenne tulevat kaikkien hyödyksi!

Me riemuylioppilaat toivomme onnea ja menestystä Laitilan Lukion opetustyölle! Ja toivomme uusille ylioppilaille kaikkea hyvää!

Vuoden 1972 ylioppilaitten puolesta Jussi Vaajasaari

Riemuylioppilaan puhe pidettiin Laitilan lukion ylioppilasjuhlassa 4.6.