Tori entistä elinvoimaisemmaksi – Vesipiste ja yleisövessa ovat korjauslistalla

1
Laitilan toripäivä on perjantai. Kuvan oikeassa reunassa juttelevat Lasse Heino ja Vesa-Pekka Rantamaa (oik.).

Laitilan torilla oli perjantaina mukava kuhina, kun väkeä poikkesi kala-, vihannes- ja kukkaostoksilla. Torin laidalla sijaitsevalla puupenkillä istuskeli laitilalainen Lasse Heino, joka on käynyt torilla vuosikymmenien ajan.

– Aina käyn perjantaisin. Tykkään kalasta. Tykkäsin käydä kahvilassakin, niin kauan kuin täällä sellainen oli, Heino kertoo.

Laitilan Sanomiin on useampikin henkilö ottanut yhteyttä ja kertonut, että torille kaivattaisiin kahvin myyjää. Entinen kahvila-auto siirtyi Turun torille.

– Jos ei kalakauppiasta olisi, Laitilan tori olisi ihan kuollut, sanoo Heino.

Heinon mukaan kahvila kokosi kivasti väkeä vaihtamaan kuulumisia perjantaisin.

Torin kalakauppias Vesa-Pekka Rantamaa kertoo käyneensä Laitilan torilla 7–8-vuotta. Rantamaa on huomannut kahvilan jättämän aukon ja suunnitelmissa on, että hekin voisivat kalamyyntiautossa pitää kahvipannua kuumana.

Sekä Vesa Rantamaa että Lasse Heino ovat sitä mieltä, että torimyynti on yleisesti nostanut suosiotaan.

– 25 vuotta sitten torimyynti hiljeni voimakkaasti, mutta viimeisten 10–15 vuoden aikana myynti on vilkastunut, kertoo jo viisivuotiaana suolasilakoita torilla myynyt Rantamaa.

– Ihmiset haluavat hakea tuotteita yhä enemmän suoraan tuottajalta, sanoo Heino.

Kahvinkeittäjän murheena Laitilan torilla on juoksevan veden puute. Myöskään yleisövessa ei ole käytössä.

Laitilan kaupungilta kerrotaan, että toria ollaan kehittämässä. Viime vuonna valotolpat uusittiin, sähköpaikkoja lisättiin ja puutarhuri kunnosti puita.

Myös joulukuuselle rakennettiin paikka. Kuusi valoineen toikin torille joulutunnelmaa ensimmäistä kertaa viime jouluna.

– Tänä vuonna torille vaihdetaan isompi sähkökeskus, Laitilan tekninen johtaja Mika Raula kertoo.

Raulan mukaan vesipiste hoidetaan kuntoon, mutta aikataulusta hän ei osaa sanoa.

– Vessan suhteen on mietintä päällä, sanoo Mika Raula.

Yleisövessa toimii kolikoilla, mutta sen toiminnassa on ollut ongelmia. Nytkin ovessa lukee, että vessa ei ole käytössä.

– Ei kenelläkään nykyään enää edes ole kolikoita, toteaa Raula.

Kulttuuripäällikkö Piia Allén on tyytyväinen siitä, että Laitilan tori on kaupungissa noussut selväksi kehittämiskohteeksi.

– Yli toimialarajojen olemme torin kehittämistä miettineet, Allén kertoo.

Esillä on ollut, että torin vessan lukko olisi älylukko, joka toimisi kännykällä. Toripaikat tulisivat verkon kautta varattaviksi.

Tori on Allénin mukaan tärkeä kohtaamispaikka.

– Jospa siitä saataisiin vielä vetovoimaisempi ja meilläkin vahvistuisi torilla tavataan -kulttuuri, Piia Allén pohtii.

 

Iltatorit pyörähtävät juhannuksen jälkeen käyntiin

Laitilan ohjelmalliset iltatorit alkavat kesäkuun lopussa 30. päivä. Viimeinen kesän iltatori on elokuun 11. päivänä. Jokaisella kerralla torilla on eri ohjelmaa.

Torimyyntiä paikalla on totuttuun tapaan kello 16–20. Ohjelma torilla alkaa kello 18.

Iltatorille on saatu eri yhdistyksiä pitämään kahvilaa.

– Kahdelta viimeiseltä elokuun kerralta puuttuu vielä kahvilanpitäjä. Olisi kiva, jos viimeisillekin kerroille saataisiin kahvia tarjolle, kertoo torivarauksia hoitava Lea Koskinen.

 

Iltatorit

30.6. Laitilan Soittokunta ja Kaivolan kesäteatteri

7.7. Laitilan Pelimannit, Koirakaverit, MLL

14.7. Treffitorilla Seppo Helenius laulaa ja haastattelee kesälaitilalaisia

21.7. Jazzkukon iltatori

28.7. Puppe & The Boys esiintyy. Esittelyssä yhdistysten toimintaa

4.8. Viihdekuoro Boleron yhteislauluilta ja ukrainalaisten ohjelmaa

11.8. Vakka-Suomen Harmonikkakerho & pelimanniduo Marja-Liisa Santala ja Jukka Vehmas. Teemana lähiruoka

1 KOMMENTTI

  1. Riippuu mitä Laitilan kaupunki hakee, jos halutaan että torilla vietetään aikaa olis penkkejä kukkia ehkä joku kaffin myynti, jäätelö ym.. näitä on monessa kaupungeissa.

Kommenttien lisääminen on estetty.