Vakka-Suomen Taideyhdistyksen kesänäyttely Kustaa Hiekan lukutuvalla

0
Vakka-Suomen Taideyhdistyksen puheenjohtaja Jorma Perhe kannustaa laitilalaisia tutustumaan näyttelyyn ja liittymään yhdistykseen. Kuva: Piia Allén

Vakka-Suomen Taideyhdistys ry:n kesänäyttely avattiin Kustaa Hiekan lukutuvalla 17.6. Näyttely on auki heinäkuun loppuun asti.

– Kun Uudenkaupungin kulttuuritoimi laittoi haettavaksi tämän vuoden näyttelypaikat, ei ollut epäilystäkään, etteikö haettaisi tätä Kustaa Hiekan Lukutupaa. Tämän parempaa ajankohtaa ei voisi olla, Vakka-Suomen Taideyhdistyksen puheenjohtaja Jorma Perhe kertoo.

Laitilan kaupungin kulttuuripäällikkö Piia Allén on ilmoittanut kesäjulkaisuissa näyttelystä, jonka teema on retrospektiivinen.

– Pyrimme toteuttamaan teemaa ja saimme aikaan sen mukaisen näyttelyn.

Kuvataiteessa retrospektiivinen tai takautuva näyttely, joksi sitä usein myös kutsutaan, esittelee taiteilijantuotannon joko kattavasti tai valitun osan siitä. Retrospektiossa näkyy taiteilijan tuotannon muuttuminen tai kehitys. Tähän näyttelyyn osallistuu 14 taiteilijaa kukin kahdella teoksella.

Vanhimmat näyttelyssä olevat teokset on maalattu 1970-luvun alkupuolella.

Vakka-Suomen Taideyhdistyksen jäsenmäärä on tällä hetkellä 92 sekä kunniajäsen Raimo Aarras.

– Meillä on taitavia maalareita, muutama grafiikan tekijä, hienoja pastellitöitä tekevää Jan-Erik Nyberg ja ennen kaikkea valtakunnallisestikin esimerkiksi säätiedotusten yhteydessä sääkuvista ja paikallislehtien eläinkuvista tunnettuja valokuvaajia. Jäsenmäärä lisääntyy muutamalla aina vuodessa. Hienoa, että ne ovat pääsääntöisesti nuoria, kuten täällä oleva Jenni Nordman edustaa.

Yhdistyksen perinteinen vuosinäyttely on syys-lokakuussa kuukauden verran Crusellin näyttelytilassa. Aiheena on Rakkautta ilmassa . Uudessakaupungissa tällä hetkellä asusteleva muusikko Mikko Rantanen on saanut kaupungilta avustuksen, jolla hän tekee taustasävellyksen teemaan sopivaksi.

– Osa syy tänne Laitilaan tuloon on se, että Vakka-Suomen Taideyhdistys ry tulisi tunnetuksi täällä Laitilassa.

Kesäkuun lopusta lähtien täällä näyttelyä esittelee katsojille kesäpoika Erik, joka avajaisissa lauloi Jukka Vehmaksen säestämänä Olen suomalainen – kappaleen. Osa edellä olevasta tekstistä on Vakka-Suomen Taideyhdistys ry:n puheenjohtajaja Jorma Perhen avajaispuheesta.

Näyttely on avoinna tiiistaina, keskiviikkona ja perjantaina kello 10–16, sekä torstaina kello 12–18 ja sunnuntaina kello 12–15.