Kansallismaisema

0

Suomi on täynnä kauniita kesäkaupunkeja. Nämä kaupungit koostuvat taloista, teistä, parkkipaikoista ja nurmikoista. Niissä on kebab-pizzeria, S-kauppa, K-kauppa, kapakka, alko ja apteekki. Todennäköisesti myös kirkko, museo ja uimahalli. Ehkä jopa LIDL, ja takuuvarmasti tuhansia neliöitä tyhjää liiketilaa, jonka ikkunoissa kirkuvat kauan sitten kadonneiden kirjakauppojen ja kultasepänliikkeiden tarrat.

Isoilla paikkakunnilla tätä kaikkea voi olla moninkertaisesti, mutta sisältö pysyy samana. Ja viimeistään silloin, kun nämä toistuvat elementit saavat ylleen yhteneväisen lumi- tai loskakuorrutuksen, on tuloksena maa, joka on täynnä sitä samaa. Se sama on puolestaan täytetty ihmisillä, joille kuuluu kysyttäessä aina sitä samaa.

Markettien parkkipaikkojen ja betonilähiöiden lisäksi Suomen todelliset kansallismaisemat sijaitsevat teiden varsilla. En tarkoita nyt Kolin huipulta avautuvaa järvimaisemaa, vaikka sitäkin tavataan kutsua kansallismaisemaksi, ja kai sekin on jonkun tien varrella. Tuo näkymä on kyllä komea, mutta mielestäni se ei kuvasta Suomea yleisesti, vaan ennemminkin se erottuu edukseen.

Kun ajattelen Suomea, ja sitä miltä täällä näyttää, en ajattele ensimmäiseksi sitä mitä näkisin, jos kiipeäisin vaaran huipulle. En ajattele myöskään sinistä taivasta ja siellä leijuvia valkoisia lampaita, sillä olen siinä käsityksessä, että nimenomaan taivas on pääpiirteissään samanlainen, vaikka sitä katselisi Kiinasta käsin.

Taivaan ja sen takana olevan avaruuden sijaan ajattelen automarketteja, joiden pihat näyttävät siltä kuin sinne olisi istutettu keväällä satoja autonsiemeniä. Ajattelen hakkuuaukeita, joista törröttää yksinäisiä, alastoman näköisiä puunrunkoja. Ajattelen vieri viereen aseteltuja kalustetaloja ja teiden varsien levähdyspaikoille kipattuja roskakasoja. Ajattelen roskiksen viereen ryntättyjä tupakka-askeja, ojassa ruostuvia säilykepurkkeja ja siellä täällä kiiritteleviä pikaruokalan käärepapereita. Ajattelen muovipusseja, joiden sisältä pursuaa vessapaperia ja epämääräisiä, inhalla tavalla kosteita vaatemyttyjä.

Levähdyspaikkojen välit ovat tavallisesti täynnä peltoja. Ne ovat vihreitä tai ruskeita, joskus jopa keltaisia. Toisissa pelloissa kasvaa rapsia tai juurekkaita, toisissa kasvaa puita. Kun katselen näitä puurivistöjä, en voi olla ajattelematta, että ne muistuttavat metsiä ainoastaan siinä mielessä, että niissäkin on paljon puita, ja että on hyvin mahdollista, että ennemmin tai myöhemmin ihmiset jossain kaukaisessa maailmankolkassa, jossa taivas on yhtä sininen kuin täälläkin, tulevat pyyhkimään niistä puista valmistettuihin lopputuotteisiin takapuolensa.

Suomi on kaunis maa, kunhan sitä kiipeää katsomaan sopivan kukkulan huipulta. Se näyttäisi kuitenkin huomattavasti paremmalta, mikäli ihmiset täällä alhaalla lakkaisivat elämästä kuin pellossa.

Ossi Nyström

Kirjoittaja on Laitilan Sanomien avustaja.

ossi.nystrom1@gmail.com