Kummialus vierailee Pyhärannassa

0
Peruskorjattu miinalautta Pyhäranta kummikuntansa laiturissa Santtiolla. Arkistokuva: Ari Anteroinen

Miinalautta Pyhäranta on Pyhärannan kunnan kummialus. Se on Suomen merivoimien Pansio-luokan miinalautta. Aluksella on suuri miina- ja kuljetuskapasiteetti, ja se on varustettu koneellisilla miinojen lastaus- ja laskulaitteilla. Alus kykenee lähes samoihin tehtäviin kuin merivoimien miinalaivatkin. Pyhäranta palvelee lisäksi merikuljetuksissa sekä tukialus- ja huoltotehtävissä. 90-luvulla valmistunut miinalautta Pyhäranta peruskorjattiin vuonna 2017 Uudenkaupungin Työvene Oy:n telakalla. Peruskorjauksessa alus uudistettiin teknisesti lähes kokonaan.

Miinalautta saapuu Pyhärannan Santtion rantaan torstaina 7.7. noin kello 15. Vierailun yhteydessä aluksen henkilökunta nauttii Myrskyluodon Maija-teatteriesityksestä ja osallistuu kunnanhallituksen tarjoamaan yhteiseen iltapalaan.

Miinalautta Pyhärannan päällikkö kapteeniluutnantti Markus Halme on ilahtunut saadessaan pitkästä aikaa luotsata Merivoimien kauneimman aluksen kotikuntaansa.

Tällä kertaa yleisölle ei ole varattu mahdollisuutta tutustua alukseen lähemmin, mutta Pyhärannasta alus jatkaa matkaansa kohti Raumaa juhlistamaan Merivoimien vuosipäivää lauantaina 9.7., jolloin alukseen pääsee tutustumaan lähemmin.