Laitila korvaa synnytyskulut – uusi käytäntö koskee vuoden vaihteen jälkeen synnyttäneitä

0
Tammikuun 9. päivä syntynyt Eelis oli tämän vuoden Laitilan ensimmäinen vauva. Hän ja hänen jälkeensä syntyneet ovat historiallista väkeä siinä mielessä, että kaupunki kuittaa heidän vanhemmilleen osoitetut synnytyskulut.

Kaupunki maksaa laitilalaisten synnyttäjien vuodeosastohoidon omavastuuosuuden vuoden 2022 alusta alkaen.

Laitilan kaupunki korvaa tämän vuoden alusta lähtien kaikkien laitilalaisten synnyttäjien heille synnytykseen liittyvät ja synnytyksen jälkeen aiheutuneet vuodeosastohoidon omavastuumaksut. Kaupunginhallitus päätti maksuttomasta synnytyksestä kokouksessaan viime maanantaina.

Päätöksen taustalla on keskustan valtuustoryhmän joulukuussa 2019 tekemä valtuustoaloite, jonka pohjalta valtuusto teki keväällä 2021 päätöksen maksuttomasta synnytyksestä.

Valtuuston päätöksen mukaisesti maksuttomuuden piti astua voimaan vuoden 2021 alusta, mutta asian valmistelu on viivästynyt ja käytäntö tuli siis takautuvasti voimaan vasta tämän vuoden alusta.

TALOUSJOHTAJA Marika Silvennoinen kertoo, että maksuttoman synnytyksen käytäntö on näillä näkymin pysyvä.

– Sosiaali- ja terveystoimen siirtyessä hyvinvointialueelle on perusteltua keskittää näiden kulujen maksaminen kuntaan jääviin palveluihin. Laitila maksaa näitä siis toistaiseksi, ellei esimerkiksi hyvinvointialueelle tule jotain yhteistä käytäntöä.

”Maksuttomuus kattaa kaikki synnytyksen jälkeen vuodeosastolla vietettävät vuorokaudet.”

Laitila varautuu vuoden 2023 talousarviossa synnytyskulujen maksamiseen, mutta tämän vuoden talousarviossa määrärahoja ei ole varattu. Hallitus ehdottaakin valtuustolle, että tämän vuoden talousarvioon lisätään 11 000 euron määräraha synnytyksiin liittyvien kulujen kattamiseksi.

Maksuttomuus koskee kaikkia synnytyksen jälkeen vuodeosastolla vietettäviä vuorokausia, myös perhehuoneita.

ALKUVUONNA synnyttäneet saavat omavastuuosuuden takautuvasti, kunhan toimittavat esimerkiksi laskun vuodeosastohoidon omavastuuosuudesta Laitilan terveyskeskuksen potilastoimistoon omien yhteystietojen sekä tilinumeron kanssa. Jatkossa sairaanhoitopiiri laskuttaa omavastuuosuuden suoraan kaupungilta.

Laitilalaiset äidit ovat olleet synnytyksen jälkeen vuodeosastolla keskimäärin kolme päivää.

Laitilassa on syntynyt vuosina 2019–2021 hieman yli 70 lasta ja vuoden 2022 syntyvyyden ennustetaan olevan samaa luokkaa.

”Kaupungille järjestely maksaa noin 11 000 euroa vuodessa.”

Kaupunki korvaa laitilalaisille synnytykseen liittyvän vuodeosastohoidon omavastuuosuuden tämän vuoden alusta alkaen.

Maksuttomuus kattaa kaikki synnytyksen jälkeen vuodeosastolla vietettävät vuorokaudet.

Maksuttomuus koskee tänä aikana koko perhettä eli myös perhehuonetta.

Kaupungille järjestely maksaa noin 11 000 euroa vuodessa.