Perinteikäs iltatori tuo tunnelmaa– Tällä viikolla torilla haastatellaan kesälaitilalaisia

0
Illaksi parantunut sää toi lisää kävijöitä.

Laitilan iltatori on kerännyt myyjiä ja kävijöitä jo kahtena torstaina tänä kesänä. Iltatoritoiminta starttasi 30. kesäkuuta ja jatkuu vielä elokuun alkuun saakka.

Torstaina 7. heinäkuuta torille oli kerääntynyt reilu sata kävijää. Iltapäivällä myyjät olivat kärsineet rankasta sateesta, mutta ohjelman alkaessa kuudelta taivas oli jo kirkas. Ilmakin oli mukavan lämmin eikä torin yllä sinertävällä taivaalla leijunut kuin muutama hassu pilvenhattara.

Kotoisaa tunnelmaa loi Laitilan Pelimannien soitto sekä ihmisten rupattelu. Tutut kappaleet raikuivat ympäri keskustaa ja tauot täyttyivät taputuksista. Paikalla oli myös MLL:n piste, jossa oli lapsille tarjolla erilaista tekemistä. Esterata ja katuliidut tekivät tehtävänsä ja pian toria koristivat lasten värikkäät taideteokset.

Tarjolla oli myös houkuttelevan näköisiä mansikoita, herneitä, perunoita, sipulia ja tilliä. Monella kävijällä olikin kädessään mansikkarasia tai pussi täynnä herneitä. Tarjoiluista vastasivat Päivi Airola ja Tuire Kinnala-Helo . Heidän teltastaan oli höyryävän kahvin lisäksi mahdollisuus ostaa munkkeja, pullaa, karkkia, piirakan paloja sekä limonadia. 

Torin reunalla istuva Lea Koskinen oli yllättynyt kävijöiden paljoudesta. Hän on tähän asti ollut tyytyväinen iltatoritoimintaan, joskin myyjiä voisi olla enemmänkin. 

– Pojat tuolla myy hyviä perunoita, mutta kaikki kirpparit sun muut ois tervetulleita, Koskinen kertoo.

Hän kuitenkin uskoo kesän mittaan myyjienkin määrän lisääntyvän. 

– Tää iltatorihan on tosi hyvä seurustelupaikka ja sen takia monet tänne tuleekin, hän lisää.

Päivän taittuessa iltaan väkimäärä pysyi melko samana. Edellisten saadessa torikierroksensa päätökseen, seuraavat tulivat tilalle. Torin nurkkiin muodostui monia piirejä, joissa tuttavat vaihtoivat kuulumisia. Myös uteliaimmat naakat ja pulut kävivät ihmettelemässä hälinää. 

Torstaina järjestettävällä Iltatorilla juontaja Seppo Helenius haastattelee kesälaitilalaisia. Kysymyksiin ovat vastaamassa Tatu Ujula, Anniina Kukkula sekä Armi Heininen.