Sara ja Elias ottelumestareiksi – Vakka-Suomen nuorten moniottelut kisattiin Mynämäellä viime viikolla

0
Sara Honkakangas on kolmen lajin kärki koko maan kausitilastossa.

Ilkka Simola

Jyskeen nuoret ottivat kaksi mestaruutta ja kaksi hopeaa Mynämäessä keskiviikkona kisailluissa Vakka-Suomen nuorten moniotteluissa. Kaksi kirkkaimpaa mitalia saivat myös Kalannin Vankka ja Uudenkaupungin Kenttäkarhut yhden kärkitilan mennessä Mynämäen Iskulle ja Vehmaan Kiistolle.

Mestaruuteen Jyskeestä yltivät Sara Honkakangas T13 neliottelu ja Elias Hyytiä P15 viisiottelu. Hopeaa toivat Neela Ihanmäki T13 neliottelu ja Kerttu Matikainen T11 kolmiottelu.

Sara otteli mestaruuteen tasaisen vahvalla sarjalla pistein 1632. Aivan omaan ennätykseen Sara ei yltänyt, sillä tytön nimissä on pm-otteluissa syntynyt kauden kärkitulos 1772. Saralla on myös viisiottelun kärkipisteet ja Lempäälässä kesäkuun puolivälissä juostu 200 metrin aitojen kärkiaika 32,13.

Elias oli parhaimmillaan seiväshypyssä, jossa Someron seiväskarnevaaleilla tehty tuore ennätys koheni viidellä sentillä lukemiin 360. Myös kokonaispisteet 2 530 on oma ennätys.

Kalantilaisista mestaruuden ottivat 11-sarjalaiset Veera Uussaari (873) ja Jesse Piispanen . Jesse jopa kauden kotimaisella kärkipistemäärällä 1 009.

Kauniissa kesäillassa pidetyissä kisoissa valtaosa kilpailijoista teki oman ennätyksensä niinkuin nuorten tässä vaiheessa kautta hyvissä olosuhteissa tuleekin tehdä.

Seurojen välisessä pistekilpailussa tapahtui täysi mullistus. Järjestävä seura Mynämäen Isku oli saanut nuorensa hienosti liikkeelle ja nelinkertaisti viimevuotiset pisteensä. Näin Isku nousi eka kertaa tällä vuosituhannella varteenotettavaksi kilpailijaksi seurojen paremmuudesta. Etenkin nuorimmissa sarjoissa on seurassa hyvä tohina päällä.

Vankalla on kuitenkin neljän kisatapahtuman jälkeen kokonaispisteissä jo lähes puolentoistasadan pisteen johto, Jyske on kakkosena, mutta Isku vain 37 pisteen päässä ennen Kenttäkarhuja. Näin toista kertaa suorin pistein ratkeava Vakka-Malja on jälleen menossa vuodeksi kalantilaisten kaappiin. Ihmeitä saa tapahtua elokuun lopulla Uudessakaupungissa pidettävissä henkilökohtaisissa mestaruuskisoissa ettei näin käy.

Moniottelujen Vakka-Maljapisteet: 1) Mynämäen Isku 265, 2) Kalannin Vankka 224, 3) Vehmaan Kiisto 163, 4) Laitilan Jyske 157, 5) Uudenkaupungin Kenttäkarhut 127, 6) Maskun Kataja 77, 7) Nousiaisten Susi 8.

Tulokset Vakka-ottelut 7.7.



P9 3-ottelu 1) Frans Virtala VehmKi 574, 2) Antton Lahtivuo VehmKi 517, 3) Rasmus Piispanen KalVa 425, 4) Jonny Kukkula KalVa 403, 5) Onni Piispanen KalVa 397, 6) Aaron Lahtivuo VehmKi 393, 7) Ilmari Matikainen LaitJy 382, 8) Rafael Raitanen UudKK 361, 9) Matias Aulin LaitJy 336, 10) Luukas Liimatainen MynämI 312, 11) Elias Anttalainen MaskKa 267, 12) Juho Tättilä KalVa 256, 13) Harri Berghjelm MynämI 183. T9 3-ottelu 1) Aada Lapila MynämI 501, 2) Sofie Palmroth MynämI 455, 3) Alisa Heino VehmKi 348, 4) Kerttu Laurila VehmKi 346, 5) Vivian Jaakola LaitJy 345, 6) Jenna Tuuna-Väiskä KalVa 343, 7) Emilia Aulin LaitJy 330, 8) Linnea Hento UudKK 259, 9) Sofia Anttalainen MaskKa 235, 9) Anna Raunio MynämI 235, 11) Liivia Liimatainen MynämI 214, 12) Adessa Skonbäck MaskKa 203, 13) Ella Seppänen KalVa 191.

P11 3-ottelu 1) Jesse Piispanen KalVa 1009, 2) Aleksi Forsberg MaskKa 917, 3) Toivo Laurila VehmKi 785, 4) Mikael Aulin LaitJy 636, 5) Aaron Lehtoruusu UudKK 541, 6) Veikko Raunio MynämI 525, 7) Miro Maikola VehmKi 354, 8) Santtu Jälkö MynämI 324, 9) Otto Berghjelm MynämI 302.

T11 3-ottelu 1) Veera Uussaari KalVa 873, 2) Kerttu Matikainen LaitJy 853, 3) Sandra Palmroth MynämI 784, 4) Odelia Suutari KalVa 734, 5) Oona Lapila MynämI 682, 6) Aino Tättilä KalVa 649, 7) Aada Rosenberg MynämI 617, 8) Villiina Raitanen UudKK 606, 9) Siiri Paukku MynämI 563, 10) Lenita Perkiö VehmKi 562, 11) Amanda Skonbäck MaskKa 532, 12) Laura Vähä-Kouvola VehmKi 503, 13) Helga Eskola NousSu 481, 14) Emilia Niemi MynämI 457, 15) Fiona Hällynen LaitJy 412, 16) Mandi Kukkula KalVa 366, 17) Elsa Katvesoja VehmKi 363, 18) Sonja Nieminen MynämI 353.

P13 4-ottelu 1) Gabriel Raitanen UudKK 1184, 2) Iisak Vainio UudKK 1046, 3) Onni Niemi MynämI 1002, 4) Leevi Skonbäck MaskKa 647.

T13 4-ottelu 1) Sara Honkakangas LaitJy 1632, 2) Neela Ihanmäki LaitJy 1270, 3) Liisa Hämäläinen MynämI 1046, 4) Nella Lahtonen MynämI 1015, 5) Fanni Paasio KalVa 961, 6) Emilia Suominen KalVa 864, 7) Emma Tättilä KalVa 857, 8) Wilma Lovén UudKK 773, 9) Kerttu Jälkö MynämI 586, 10) Elma Anttila MynämI 575.

P15 5-ottelu 1) Elias Hyytiä LaitJy 2530.

T15 5-ottelu 1) Emma Helminen UudKK 1798, 2) Elli Tättilä KalVa 1221, 3) Ellen Lahtivuo VehmKi 1091.