Apupupuista turvaa uuteen ympäristöön 

0
Oili Tamminen (vas.), Hanna Vehanen ja Aira Suursoho kävivät lahjoittamassa jokaiselle Laitilan Portin päiväkodissa olevalle lapselle oman uniikin Apupupun.

Laitilan Portin päiväkodissa koettiin maanantaina ilon ja onnen hetkiä. Punaisen Ristin Laitilan ja Kodisjoen osastot sekä Kodisjoen Martat valmistivat ja keräsivät yhteensä 63 Apupupua, jotka lahjoitettiin päiväkotilaisille.

– Laitilan Portin päiväkodissa ei ole pelkästään ukrainalaisia, joten lahjoitimme kaikille tasapuolisesti omat Apupuput, Laitilan osaston varapuheenjohtaja Oili Tamminen kertoi.

Varsinais-Suomen SPR aloitti keväällä kampanjan, jossa tarkoituksena oli valmistaa Apupupuja ukrainalaislapsille.

Tamminen lisäsi, että alunperin tavoitteena oli antaa jokaiselle vastaanottokeskuksen kautta Suomeen saapuvalle lapselle oma Apupupu. Laitilan SPR:n oli määrä toimittaa alueella neulotut Apupuput Turun vastaanottokeskukseen, mutta suunnitelma muuttui, kun huomattiin ukrainalaisperheiden suuri määrä Laitilassa.

– Ei ollut mitään järkeä, että Laitilasta Apupuput olisi kuljetettu Turkuun ja sieltä heti takaisin Laitilaan, Tamminen selitti.

Lahjoitustilaisuudessa mukana olivat myös Kodisjoen Punaisen Ristin Hanna Vehanen sekä Kodisjoen Marttojen edustaja Aira Suursoho, joka oli itse valmistanut 15 Apupupua.

– Tein kaikki yhteen putkeen kahdessa viikossa. Toivottavasti lapset ovat iloisia, sillä näitä oli kiva tehdä, Suursoho kuvaili.

– Kodisjoen SPR:n osaston puheenjohtaja pyysi Kodisjoen Marttoja osallistumaan ja he lähtivät innolla mukaan. Martat myös lahjoittivat langat, Vehanen selitti ja kiitti kaikkia kaikkia kampanjaan osallistuneita.

Toive ilosta toteutui, kun lapset nappasivat heti omat pupunsa tiukkaan syleilyyn. Kauaa ei myöskään aikaa kulunut siihen, kun lapset kokoontuivat piiriin leikkimään värikkäillä Apupupuilla.

– Kiitos on meidän puolellamme. Olemme äärettömän ilosia ja ilolla otamme nämä vastaan. Kaikki Apupuput ovat persoonallisen näköisiä ja kauniita, varhaiskasvatusjohtaja Piipa Nivola kiitti.

Vaikka suurin osa lapsista puhuu äidinkielenään ukrainaa tai venäjää, kiitokset ja hyvästelyt onnistuivat sujuvasti suomeksi. Lahjoittajien silmäkulmat kostuivat liikutuksesta ja he kiittelivät mahdollisuudesta päästä toimittamaan Apupuput henkilökohtaisesti jokaiselle lapselle.

Loput Apupuput jäävät Laitilaan SPR:n tiloihin, josta niitä voidaan tarvittaessa jakaa vielä eteenpäin.