Pyhärannan kunnanhallitus merkitsi tiedoksi kuntaan kesän aikana saapuneet Lounais-Suomen aluehallintoviraston ratkaisut.
Avi antoi ratkaisunsa seitsemään kunnan hallinnosta tehtyyn kanteluun ja kehotti kuntaa kiinnittämään jatkossa huomiota muun muassa asiakirjojen julkisuutta koskevien säännösten noudattamiseen, kunnan omaisuuden luovuttamista koskevan lain noudattamiseen, pöytäkirjan laatimiseen ja tarkastamiseen liittyvien normien noudattamiseen, kuntalaisten osallistumisoikeuen toteutumiseen sekä aloitteiden lakimääräiseen käsittelyyn. Aluehallintovirastolle tehdyt kantelut oli jätetty vuonna 2020.
Kunnanhallituksen jäsen Helka Huttela (yp.) esitti Heidi Arvosen kannattamana, että avin ratkaisut saatetaan tiedoksi myös valtuustolle. Sinikka Pirttinokka (kok.) esitti, että hallitus pitäytyy pohjaesityksessä eli merkitsee vain päätökset tiedokseen. Janne Lehtinen (ps.) kannatti Pirttinokan esitystä. Ratkaisut päätettiin kuitenkin saattaa myös valtuustolle tiedoksi äänin 5–2. Pirttinokka jätti asiassa eriävän mielipiteen.