Vesistöt kuivuvat, tukalat hellejaksot piinaavat, rankkasateet nostattavat tulvia, maastopalot riehuvat – kuluva kesä näyttäytyy lähialueillamme Euroopassa hurjana.
Vaikka erilaisia poikkeusoloja ja ääri-ilmiöitä on historiassamme esiintynyt aika ajoin, niin viime vuosina olemme saaneet yhä useammin konkreettista esimakua siitä, mitä ilmastonmuutoksen etenemisen myötä on kiihtyvällä tahdilla luvassa.
Ilmastonmuutos etenee vääjäämättä vielä hyvän tovin, vaikka päästöt maailmanlaajuisesti saataisiinkin kuriin. Se on kuin vauhtiin päässyt juna, jonka pysähtyminen kestää aikansa, vaikka hätäjarrua olisi jo painettu. Toistaiseksi näyttää valitettavasti siltä, että hätäjarrun suuntaan vasta epäuskoisesti katsellaan: pitäisi painaa ja äkkiä, mutta kun vauhdin hurma on niin huumaava.
“Ilmastonmuutos pakottaa kunnatkin varautumaan.”
Ilmastonmuutos pakottaa kunnatkin varautumaan yhdyskuntasuunnittelussaan sen aiheuttamiin ilmiöihin. On pohdittava esimerkiksi sitä, mihin rankkasateiden syöksemä vesi saadaan imeytymään, onko vanhusten hoivalaitoksissa tai vaikkapa päiväkodeissa asialliset olosuhteet pitkilläkin hellejaksoilla tai heikentääkö pintavesien lämpötilan nousu talousveden tuotannossa käytettävän raakaveden laatua.
Ilmastonmuutosta edistävä toiminta rankaisee maailmanlaajuisesti kaikkia, vaikka ei samoilla tavoin. Vastuuta myös kannetaan hyvin vaihtelevasti.
Meidän suomalaisten luonnonvarojen käyttö on esimerkiksi täysin kestämätöntä: kulutamme oman osamme maailman luonnonvaroista noin nelisen kuukautta maailman keskiarvoa aiemmin. Suomalaiset ovat usein hyvin huolestuneita valtion velkataakan kasvusta, mutta luonnonvarojen ylikulutuksen suhteen samanlaista kulukuria ei kuule kovaan ääneen vaadittavan. Syytä olisi.
Solina Saarikoski
solina.saarikoski@laitilansanomat.fi