Vähä-Tulejärvellä elokuun alussa järjestetty kalastustapahtuma keräsi hyvän joukon innokkaita lapsia perheineen. Tapahtuma oli osa Koko perhe kalastaa -hanketta, jonka puitteissa on järjestetty yhteensä 40 kalastukseen liittyvää tapahtumaa kesän aikana Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa.
Päivätapahtumien lisäksi Kalatalouskeskus paikallisyhdistysten kanssa on järjestänyt kahden päivän kursseja, joilla lapset ovat oppineet kalankäsittelyä, kalan anatomiaa sekä kalastuslakeja. Tulirannassa kokeiltavana oli virvelöintiä ja onkimista. Välineet sai paikan päältä lainaksi. Itse mukaan piti pakata vain eväät ja reipasta mieltä.
–Tapahtumista on tykätty ja varsinkin lapset ovat olleet innoissaan, kertoo Jonna Tähtinen.
Tähtinen työskentelee Kalatalouskeskuksella ja on toiminut vetäjänä kesän tapahtumissa. Hänen mukaansa tapahtumissa on ollut tasaisesti sekä kokeneempia pikkukalastajia että ensikertalaisia. Avustusta hankkeeseen on saatu Varsinais-Suomen Ely-keskukselta kalastonhoitomaksuvaroista.
Sää suosi kalastajia, sillä päivän pilvisyydestä huolimatta ilma oli lämmin. Lapsia oli reilu kymmenkunta, ja lisäksi paikalla oli heidän vanhempiaan ja sisaruksiaan.
Omat kalastuspaikat löytyivät nopeasti ja pian siimoja heiteltiin veteen laiturilta, rantakalliolta sekä puiden suojasta. Välillä virvelin kanssa touhutessa kävi myös vahinkoja ja siimat tarttuivat puihin. Nekin saatiin kuitenkin pelastettua ja tilanteista selvittiin vain vaihtamalla mato. Tunnelma oli rauhallinen. Laineiden liplatuksen yli kuului vain hiljaista puheensorinaa.
– Ottakaa kaikki kalat ylös vaan, pienemmät menevät ravunsyöteiksi, Tähtinen huikkaa.
Joona Kyläpuhju tuli kalastamaan Vähä-Tulejärvelle isänsä ja veljensä kanssa. Hän virvelöi rantakasvillisuuden suojista ja toivoi narraavansa kissalleen pikkukaloja.
– Kolme vuotta sitten sain ison hauen, ja nytkin varmaan tulee saalista, Kyläpuhju kertoo.
Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli onnistunut ja monia uusia taitoja tuli opittua.
– Jos vähänkään on halua kokeilla kalastusta niin mukaan vaan! Tähtinen lisää.