Koronatartuntoja on havaittu Vakka-Suomessa jälleen runsaasti. Valtaosa tartunnan saaneista tekee kotitestin, eikä käy siis terveydenhuollon testissä. Tästä johtuen terveydenhuollossa ei ole tietoa sairastumisesta tai tartunnasta, eikä potilas saa näin myöskään koronaan liittyviä ohjeita.
– On käynyt ilmi, että kaikki eivät tiedä tämänhetkisiä suosituksia siitä, kuinka kauan pitäisi olla kotona ja välttää kontakteja, varaesimies, sairaanhoitaja Tanja Yli-Pentti kertoo Uudenkaupungin yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksesta. Tästä syystä tartunnan saanut on saattanut liikkua normaalisti kaupoissa, apteekissa tai jopa festareilla. Yli-Pentti muistuttaa, että koronatartunnan saaneen pitää pysytellä kotona vähintään viisi vuorokautta tai kunnes on ollut kaksi vuorokautta oireeton. Aika lasketaan oireiden alkamisesta. Ohje koskee myös kotitestissä todettuja tartuntoja.
Kotitestin positiivista tulosta ei tarvitse vahvistaa terveydenhuollon testillä, jos oireet ovat lieviä eivätkä vaadi yhteydenottoa terveydenhuoltoon. Osa työnantajista vaatii kuitenkin käymään koronatestissä työterveyslääkärillä. Mikäli koronatartunnan saaneen on välttämätöntä liikkua julkisella paikalla, hänen on käytettävä maskia.
Jos koronatartunnan saaja saa vakavia oireita, kuten hengenahdistusta tai yleistila heikkenee, on otettava viivytyksestä yhteyttä terveydenhuoltoon.
Lisää ajantasaisia ohjeita koronasta löytää THL:n verkkosivuilta.
Pyhäranta kuuluu Uudenkaupungin yhteistoiminta-alueen terveyspalveluiden piiriin.