
Ilkka Simola
Jyskeen tämänvuotisen Kunniakierros -tapahtuman lähtölaukaus ammuttiin keskiviikkona Laitilan keskusurheilukentällä Seurakisojen yhteydessä. Ensimmäisenä keräyslistansa luovutti Jyskeen kunniajäsenten vanhin ja lähettäjien grand old man Eero Kaira, jonka listalta löytyi jälleen kerran 1000 euron edestä yksityisten, yhteisöjen ja yritysten tukinimiä.
Keskiviikkoillan tapahtuma oli vasta keräyksen alku ja se jatkuu syyskuun loppuun asti lajin ystävien ja yleisurheilevien nuorten toimesta. Kunniakierros on Suomen Urheiluliiton ja seurojen varainhankinta- ja kuntoliikuntatapahtuma, jolla vuodesta 1982 alkaen on kerätty varoja yleisurheilun nuorisotyöhön yhteensä noin 35 miljoonaa euroa. Jyske on ollut mukana 38 kertaa yhteiskeräystuloksen ollessa ennen kuluvaa vuotta tarkalleen 183 229 euroa.
Jyske onkin kokonaistuloksessa Varsinais-Suomen piirin ykkösseura, reilut parikymmentätuhatta jopa Kalevan kisojen parasta seuraa Turun Urheiluliittoa edellä. Ja ero vain kasvaa keltamustien keräystuloksen osoittaessa kolmatta vuotta pyöreää nollaa. Muut piirin seurat eivät ole keräyshistorian aika kuusinumeroisille luvuille yltäneet.