Antti Karlin
Jukka Antolan metsänhoitajaisä teki päätehakkuun noin kahden hehtaarin lehtomaisen, soistuneen kankaan kuusimetsälle vuonna 1974. Hän sanoi pojalleen Jukalle: “Kohta sinulla on paikka, johon voit istuttaa ulkomaisia puulajeja”.
Lukiolaispoika innostui, ja nyt etelälaitilalaisessa metsässä on noin 400–500 puu- ja pensaslajin tai muodon metsäarboretum. Koska paikka ei ole yleisölle avoin, tarkempaa paikkaa ei mainita.
Arboretumin perustaminen alkoi vuonna 1976 ja työ jatkuu edelleen.
– Onneksi isäni ymmärsi tehdä paikalle ajourat, jotka helpottavat alueen hoitoa, kertoo itsekin metsänhoitajaksi opiskellut Jukka Antola.
1980-luvun alkuvuosina hän levitti isänsä kanssa käsin traktorin lavalta 5000 kg tuhkaa hehtaarille nuorelle arboretumille, mikä paransi maan sopivuutta vaativimmille lajeille.
Puu- ja pensaslajien lisäksi alueella on satoja perennoja ja myös muita erikoisempia putkilokasveja. Arboretumia ympäröivästä metsästä löytyy jo sinne levinneitä näsiöitä ja lehtoneidonvaippoja.
Arboretumia ympäröi tuoreen kankaan mäntymetsä.
– Itse arboretumin alue on hakkuun jälkeen ojitus-mätästetty, jolloin mättäiden päälle oli helppo istuttaa puiden taimia, toteaa Antola.
Arboretumissa on nähtävillä useita kotimaisen kuusen muodoista, joita on kymmeniä. Esimerkiksi kultakuusi on keväällä upean keltainen. Eri muotojen syynä on geneettinen perimä. Antola on työssään perehtynyt metsäpuiden siemenviljelysten suunnitteluun ja osallistunut maa- ja metsätalousministeriön siemenhuolto- ja siemenviljelyohjelmien laadintaan.
Jukka Antola on käynyt ja työskennellyt useassa eri maassa, esimerkiksi Turkissa vuosina 1992–93. Sieltä hän on saanut muun muassa troijanpihdan, joka menestyy myös Laitilassa. Lajin tieteellinen nimi Abies nordmanniana subsp. equi-trojani viittaa antiikin tarusta tunnettuun Troijan puuhevoseen. Mustilan maankuulussa arboretumissa se on saavuttanut jopa 15 metrin pituuden.
– Tällaisen arboretumin luominen ja hoito on paljolti käsin tehtävää työtä. Metsätyökoneita pitää käyttää suurempia puita poistettaessa. Puiden ja pensaiden taimia on kuollut talvipakkasiin, keväthalloihin ja viime vuosina yhä enemmän metsäkauriiden ja valkohäntäpeurojen aiheuttamiin tuhoihin. Aikoinaan arboretumin ympärille laitettiin piikkilanka-aita hirvituhojen estämiseksi. Nyt nämä aidat kerätään metsästä pois, kertoo Antola.
Havupuu- ja lehtipuulajeja on paljon. Upea jättipihta on valtakunnallisestikin harvinaisen pitkä.
Toista komeaksi kasvavaa lajia, harmaapihtaa, kiusaavat tykkylumitalvet, koska pitkät neulaset keräävät helposti märkää lunta ja lopulta latva katkeaa, harmittelee Antola. Suurimmat havupuut ovat läpimitaltaan noin 35 cm paksuja ja ne kasvavat paikoin niin tiheässä, että puita tulee harventaa.
Keskustelumme siirtyy ilmaston lämpenemisen vaikutuksiin metsiimme. Jukka Antola pitää jatkossakin kuusta ja mäntyä sekä rauduskoivua tärkeinä metsäpuina, vaikka niiden maantieteellinen eteläraja siirtyneekin pohjoisemmaksi.
Douglaskuusta on pidetty yhtenä tulevaisuuden puuna, mutta se on vaativa kasvupaikan suhteen, ja lajilla on omat tautinsa. Siperianlehtikuusi menestyy jo nyt hyvin metsäpuuna ja voisi tuottaa luonnonmukaista myrkytöntä lahonkestävää puuta.
Tammi puolestaan yleistyy. Sen viljelyä kannattaa miettiä Etelä-Suomessa, vaikka puun kasvatus onkin hidasta ja vaatii omat niksinsä. Uusien puulajien viljelyn ongelmana Antola pitää niitä käyttävän teollisuuden puuttumista Suomesta.
Antola kokee arboretumin perustamisen ja hoidon haasteena, koska joka lajin kasvatuksesta oppii uutta ja jos joku taimi kuolee, pitää pohtia menehtymisen syitä. Itse hän on ylpeä komeasta jättipihdasta ja valeakaasiasta.
Jukka Antola
- Juuret Laitilassa
- Maa- ja metsätieteiden maisteri
- LUKE:n metsänjalostuksen erityisasiantuntija
Arboretum
- Puulajipuisto, joita Suomessa on noin sata, osa nähtävyyksiä, tutkimuskäytössä tai yksityisiä.
- Suomen monipuolisimmat ovat Mustila ja Jyväskylän yliopiston kasvitieteellinen puutarha
- Antolan yksityinen arboretum on laji- ja muotomäärältään maamme kärkikastia
