
Lukema tarkoittaa 290 työtöntä. Se on 30 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten, mutta yli 25 enemmän kuin kesäkuussa.
Avoimia työpaikkoja Laitilassa oli Varsinais-Suomen Ely-keskuksen julkaiseman Työllisyyskatsauksen mukaan heinäkuussa 336 kappaletta. Se on kaksisataa enemmän kuin vuosi sitten ja lähes saman verran kuin kesäkuussa.
Laitilassa työttömyystilanne on selvästi parempi kuin naapurikunnissa. Niissä Valmet Automotiven irtisanomiset ja lomautukset näkyvät kohonneina työttömyyslukuina.
TYÖLLISYYS on Suomessa ja Varsinais-Suomessa edelleen korkealla tasolla, eikä siinä näy vielä heinäkuussa merkkejä talouden hyyttymisestä. Keskuskauppakamari ennakoi, että suhdannetilanteen heikkeneminen alkaa kuitenkin näkyä myös työllisyydessä.
– Työllisyys reagoi suhdannekäänteisiin melko pitkällä viiveellä, joten heikkenevä trendi jatkunee tulevaisuudessa, sanoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist tiedotteessa.
– Jatkossa inflaation aiheuttama kotitalouksien ostovoiman heikkeneminen ja korkotason nousu synkentävät suhdannetta enenevässä määrin, mikä tulee latistamaan myös työvoiman kysyntää. Paniikkiin ei silti ole vielä aihetta, vaan kyse on enemmänkin poikkeuksellisen vahvan työllisyysjakson tasaantumisesta kohti keskimääräisempää tilannetta, jatkaa Appelqvist.
ELOKUUSSA työttömien työnhakijoiden ja lomautettujen määrä laskee normaalivuosina reippaasti heinäkuuhun verrattuna, ennakoi Työllisyyskatsaus.