Ari Anteroinen
Laitilan Jyske sai lauantaina kotikentällään turpiin Mynämäen Vesattarilta naisten Ykköspesiksen pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Niinpä Jyskeellä oli sunnuntaina Mynämäessä pakkorako lyödä ottelupari tasoihin. Muutoin edessä olisi ollut kauden loppuminen.
Jyske hoiti helteisessä kelissä hommansa ja oli lauantaihin verrattuna tyystin eri joukkue. Se vei avausjakson juoksuin 2–4 ja toisen jaksoin 1–3, eli päätösnumerot 0–2 tietävät sitä, että ottelusarjan ratkaisu saadaan keskiviikkona Laitilassa.
Kuvio on selvä. Voittajan kausi jatkuu, ja häviäjä joutuu nielemään katkeraa kalkkia.
Sunnuntaina ensimmäisen juoksun pamautti kapteeni Sohvi Korhonen. Kuuluttaja muistikin useampaan kertaan mainita, että Korhosella oli Jyskeen tilastoissa eniten lyötyjä juoksuja. Nyt hän kotiutti Iida Mäen.
Mynämäellä Jyskettä vahvisti jokeripelaajana pääasiassa Ferassa tällä kaudella pelannut Matleena Rättö, joka löi puolestaan Iida Mäenpään kotiin. Joukkueen jäätävä lukkari Erica Rosendahl onnistui myös mailanvarressa, sillä ”Eki” löi avausjaksolla kotiin niin Lotta Lindroosin kuin Iida Mäenkin.
Toisella jaksolla Jyskeen onnistujia olivat lyöjinä Emma Virtanen ja jälleen Matleena Rättö. Molemmat juoksut toi kukapas muu kuin Lotta Lindroos.
Vesattarilla taisi olla otteissaan jännitystä vierasjoukkuetta enemmän, sillä ottelun ratkaisuhetkillä pallo poltteli räpylässä ja myös heitoissa oli toivomisen varaa. Ottelun viimeinen juoksu tulikin karmean harhaheiton avustuksella ja Sohvi Korhonen pääsi kipittämään kotipesään.
Lotta Lindroos palkittiin kotijoukkueen parhaana ja kakkospalkinnon nouti Erica Rosendahl.
– Parannettiin kyllä selvästi lauantaista. Saimme paremmin nyt juoksuja ja siitä peli rullaamaan, Rosendahl kommentoi pelin jälkeen.
Pelinjohtaja Sami Mäki oli helpottuneen oloinen. Ulkomaanelävät pruukaavat sanoa välillä, että ”It ain’t over ’til it’s over”. Näinkö se on?
– Näin se meni. Pakkovoiton edessä oltiin, mikäli haluttiin kautta jatkettavan. Nyt pelattiin hyvin, Mäki totesi.
Voittamisen pakko ei sunnuntaina otteissa näkynyt.
– Ei tänään. Lauantaina kyllä hermoiltiin. Nuori joukkue ja kotiyleisö… Ei ollut sellaista vapautunutta meininkiä. Yritin kyllä koko ajan toitottaa, ettei mistään elämästä tai kuolemasta ole kysymys, vaan mennään vain nauttimaan. Se ei silloin onnistunut, mutta nyt onnistui.
Keskiviikkona on sitten lupa nauttia edelleen. Lyötäisiinkö silloin vaikka 300 katsojan raja rikki?
– Koulut ja kaikki ovat alkaneet ja lämmintä piisaa. Uskon, että väkeä on paikalla se 250–300, Mäki haarukoi.
– Saadaan tupa täyteen ja hyvä fiilis.
Keskiviikon ratkaiseva ottelu alkaa 17.30.