
Jussi Vaajasaari
Laitilan lukion ensimmäisen vuosikurssin opintoryhmät viettivät viikko sitten rattoisan koulupäivän Lehtoniemen leirikeskuksessa.
Lukion ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille järjestetään ensimmäisessä jaksossa Hyvinvoiva minä -kurssi, jossa käydään hyvinvoinnin teemoja laajasti läpi.
Kurssiin kuuluu myös ryhmäytymispäivä Lehtoniemen leirikeskuksessa. Ryhmäytymispäivän ohjelmasta vastasivat opiskeluhuollon kuraattori Tiina Welling ja psykologi Susanna Andersson.
– Aamupäivällä teimme ryhmäytymisharjoitteita sisätilassa. Meillä oli tutustumisleikkejä ja ryhmien välistä kisailua, kertoo kuraattori Tiina Welling.
Opiskelijat olivat ilmeisen tyytyväisiä kurssipäivän ohjelmaan, jonka annin monet sanoivat olevan mukavaa vaihtelua.
– Peleissä ja leikeissä voi oppia paremmin tuntemaan opiskelukavereita, sanoo opiskelija Johanna Varjonen.
Viime vuonna lukion ryhmäytymispäivää vietettiin ensimmäisen kerran Lehtoniemessä. Ryhmäytymispäivänä tutustutaan ryhmän jäseniin. Tutustuminen on tärkeintä niille, jotka eivät ole käyneet peruskoulua Laitilassa.
– Toisten tuntemisesta on etua käytettäessä erilaisia oppimismenetelmiä, sanoo erityisopettaja Liisa Laukkanen.
Ryhmäytymisen tarkoitus on kannustavan oppimisympäristön syntyminen.
– Opiskelu on paljon helpompaa, kun oppilaat tuntevat paremmin toisensa, kertoo A-ryhmän ohjaaja, toteaa lehtori Susan Kylänpää.
Hyvin ryhmäytynyt koululuokka edistää omaa oppimistaan sekä ehkäisee syrjäytymistä.
– Arvostan kuraattoria, koulupsykologia ja nuoriso-ohjaajaa. He tekevät työtä nuorten hyväksi suurella sydämellä, sanoo B-ryhmän ohjaaja, lehtori Pasi Rauhala.
Kaupungin nuorisotoimi on aina mukana ryhmäytymispäivissä.
– Meille tulevat nuoret tutuiksi, ja me tulemme tutuiksi nuorille, kiteyttää nuoriso-ohjaaja Vilhelmiina Eerola päivän merkityksen.
Yläkoulun seitsemäsluokkalaiset ovat saaneet jo parinkymmenen vuoden ajan oman ryhmäytymispäivän Lehtoniemessä. Päiviä ovat olleet rakentamassa opiskeluhuolto, seurakunta ja nuorisotoimi. Tänä vuonna seiskaluokkien ryhmäytymispäivään liitetään ensimmäistä kertaa myös toiminnalliset vanhempainillat.
– Toimiva ryhmä on kannustavan oppimisen edellytys, sanoo koulupsykologi Susanna Andersson.
Alakouluissa ryhmäytymistunti järjestetään syyslukukauden alussa jokaiselle ekaluokalle ja Lehtoniemen ryhmäytymispäivä jokaiselle nelosluokalle.