Eija Eskola-Buri
Viisikymppinen pariskunta päätti rakennuttaa 1970-luvulla pienen mökin autiolle luodolle Suomenlahdelle. Siihen aikaan samanikäiset saivat syntymälahjaksi usein keinutuoleja, sillä seikkailujen aika oli viisikymppisenä takana.
Innokkaat mökin rakennuttajat eivät haaveilleet tyynistä eläkepäivistä. He janosivat ulkoilmaelämää, tyrskyjä ja tuulen kosketusta.
Pariskunta vietti saaressa lähes kolmekymmentä kesää.
Meren ympäröimästä kallioisesta saaresta tuli heille maailman rakkain paikka. Siellä he – kaksi taitteilijaa – työskentelivät, istuttivat ruusuja kallionkoloon, tanssivat, uivat, nostivat kaloja katiskasta ja hakkasivat halkoja.
He haltioituvat auringonlaskuista ja heräsivät aamulla uteliaina katsomaan, millaisen taulun luonto oli maalannut heidän ilokseen.
Toisinaan myrsky eristi pariskunnan saareen, ja joskus koko saari häipyi sankassa sumussa näkymättömiin. Kännyköitä ei ollut, eikä niitä osattu kaivata. Kauppareissut sujuivat pienellä, perämoottorilla varustetulla avoveneellä.
Kesät tulivat ja menivät ja jossain vaiheessa tuli aina hetki, jolloin heidän oli palattava kaupunkiin.
Yhtenä kesänä elokuussa he jättivät saarelle lopulliset jäähyväiset eivätkä enää koskaan palanneet takaisin. Vanhempi mökkiläinen oli silloin 78-vuotias ja toinen muutamaa vuotta nuorempi.
Arvasitte ehkä kenestä kirjoitin. Kirjailija, taidemaalari Tove Janssonista ja hänen puolisostaan, taidegraafikko Tuulikki Pietilästä. Johanna Venho on kuvaillut heidän viimeistä kesäänsä saaressa romaanissaan Syyskirja.
Elokuun viimeisinä päivinä on hyväksyttävä, että kesä on päättymässä. Monille syksyn alku merkitsee luopumista, toisille uuden alkua.
Tovenkin oli lopulta osattava lähteä ja luopua Klovharusta. Meri ja saarielämä olivat alkaneet pelottaa häntä.
Muumihahmojen luoja ei ehtinyt nähdä hänelle niin rakkaan Itämeren sairastumista. Jos olisi, hän olisi osallistunut sen pelastamiseen ja taistellut rehevöitymistä vastaan raivokkaasti kuin Pikku Myy.
Jos kesän päättyminen tänään surettaa, lohtua voi hakea Taikatalvi -kirjasta. Kolea vuodenaika opettaa selviytyjäksi ja parasta on, että sen jälkeen koittaa aina uusi kevät.
Muumit siirtyivät ensimmäisen kerran kirjan sivuille toisen maailmansodan jälkeen. Sota-ajan kauhun ja pelon tunteet heijastuivat hänen ensimmäisiin Muumi-kirjoihinsa. Pilakuvittajan työssään hän kritisoi uskaliaasti Hitleriä ja puolusti ihmisoikeuksia ja demokratiaa.
Janssonin teksteissä on paljon symboliikkaa, joka on ajankohtaista myös nyt, kun Euroopassa soditaan ja somemyrskyt riehaannuttavat ihmisten mielet.
Syyslaulun Jansson sanoitti 1960-luvulla. Surullisesta sävystä huolimatta siinä on lohtua ja toivoa.
Mistä iloa syysiltojen yksinäisyyteen ja hämäryyteen? Toven mukaan tärkeintä on kuunnella sydäntään ja vaalia yhteisiä hetkiä lähimpiensä kanssa. Tässä ja nyt.
Viisaita ajatuksia taiteilijalta, joka eli vielä monta kesää sen jälkeen, kun jätti hyvästit rakkaalle saarelleen.
Kirjoittaja on Laitilan Sanomien avustaja.