Männäisten torilla metsästystä ja Rami Rafael

0
Rami Rafael esiintyy Männäisten torilla. Arkistokuva: Hanna Hyttinen

Ensi perjantaina kello 16-19 Männäisten torilla on mahdollisuus tutustua metsästykseen ja riistanhoitoon. Niitä esittelevät Kalannin Seudun Riistanhoitoyhdistys ja Kalannin Erämiehet ry. Musiikista vastaa Rami Rafael Laitilasta.

Torille pystytettävässä teltassa esitellään luontoon, metsästykseen ja riistanhoitoon liittyvää materiaalia, joista lisää kertovat Kalannin Seudun Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Osmo Luotonen sekä Kalannin Erämiesten edustajat.

Entisen terveysaseman tiloihin tuodaan ampumasimulaattori, jota yleisökin pääsee kokeilemaan. Torilla on myös arvonta, jossa arvotaan kaksi linnunpönttöä ja sorsanpesä.

– Metsästysseuratoiminta on paljon muutakin kuin metsästystä. Kannattaa tulla tutustumaan toimintaan, kerromme mielellämme lisää, sanoo Kalannin Erämiesten puheenjohtaja Veli-Matti Virtanen.

Torimyynnin lisäksi torilla on tuttuun tapaan pop-up ravintola.

Toritapahtuman järjestää Männäisten tori ry, joka on perustettu yhdessä eri toimijoiden kanssa kehittämään Kalannin keskusta-aluetta ja lisäämään Vakka-Suomen elinvoimaa.