Mitalisadetta yleisurheilun pm-kisoissa –11 kultaa, 8 hopeaa ja 8 pronssia

0
Sara Rantasen ja Emilia Aulinin seuraksi kakkoskorokkeelle pääsi Mynämäen Iskun Aada Lapila.

Ilkka Simola

Jyskeen nuoret yleisurheilijat saalistivat 27 mitalia viikonvaihteessa Raisiossa pidetystä Varsinais-Suomen 9–15-vuotiaiden pm-sisulisähuipentumasta. Paavo Nurmen stadionin katsomon remontin takia Raisioon siirretyt kisat muuttuivat kolmipäiväisiksi tapahtuman suosion kasvaessa entisestään 541 nuoren tehdessä yhteensä 1676 lajisuoritusta. Osallistujia oli vaihtelevasti eri lajeissa isompien poikien harvalukuisesta joukosta nuorimpien tyttöjen pituushypyn 50:een.

Jyskeestä kolmeen mestaruuteen ylti 12-poikien nopeuslajeja hallinnut Noel Raiskinmäki. Selkeät voitot tulivat 60 metrillä ja 200 metrillä ja pituudessa eroa kakkoseen kertyi yli puoli metriä. 200 metrin aika 29,60 kirjataan myös seuraennätykseksi.

Enimmin seuran pistepottia kartuttivat kuitenkin neljä mitalia saalistaneet Sara Honkakangas, Elias Hyytiä ja Peetu Tanhuanpää. Sara otti omat kultansa 13-tyttöjen molemmilla aitamatkoilla ja korkeudessa sekä keihäässä hopeaa.

Elias Hyytiä korotti ennätyksensä 365:een kultaa tuoneessa 15-poikien seipäässä ja otti hopeat 100 metrin aidoissa ja korkeudessa sekä pronssia pituudessa.

Peetu Tanhuanpää puolestaan oli terävimmillään moukarimestaruuden tuoneella 12-poikien seuraennätyskiskaisulla 32,96 kakkossijojen tullessa kuulassa ja keihäässä sekä kolmossijan kiekossa.

Jasmin Vaskelainen oli täysin ylivoimainen 12-tyttöjen pikamatkoilla. Eroa kakkoseen tuli 60 metrillä puoli sekuntia ja 200 metrillä kaksi.

12-tyttöjen 1000 metrillä Neela Ihanmäki jatkoi mestaruuksiensa ketjua. Nyt oli aika kymmenen sekuntia viimevuotista kovempi ja eroa kilpasiskoihin lähes suoran mitta. Pronssia tuli 200 metrin aidoissa ja kolmiloikassa.

Kokonaan uutena nimenä mestarien listalle nousi nuorimpien tyttöjen keihään voittanut Sara Rantanen.

Kakkospallilla vierailivat Mikael Aulin 11-poikien keihäskaarella ja Oona Välimäki 14-tyttöjen satasen vauhdilla. Pronsseista pääsi osallisiksi kaikissa neljässä lajissa oman ennätyksensä tehnyt 11-vuotias Kerttu Matikainen seipään ja kuulan sijoituksin, Aino Hyytiä 13-tyttöjen seipäässä ja Emilia Aulin 9-tyttöjen keihäässä.

Useita omia ennätyksiä tehtiin mitalistien takanakin. 23 PB (=Personal Best) ennätysmerkintää kaikkiaan 50 jyskeläissuorituksen perässä kertoo koko joukkueen onnistumisprosentista. Enemmänkin omia ennätyksiä olisi saattanut tulla, mutta nyt osa pikamatkoista puskettiin 2–3 metrin vastatuuleen. Kaikilla kentillä kun ei juoksusuoran vaihto myötäiseen käy yhtä kätevästi kuin Laitilassa.

Maanantai-iltana ennätystehtailua häiritsi runsas vesisade. Onneksi kilpailijat olivat varautuneet tilanteeseen paremmin kuin Jyskeen käsiajanotosta vastannut toimitsijaryhmä. Juoksujen ohella Jyskeen vastuulla oli kolmannen kisapäivän sähköaika ja tulospalvelu sekä koko kisojen ajan Unto Kokkalan johdolla toiminut välinetarkastus.

Jyskeen menestys kisoissa oli pitkälti viime vuoden tasoa. Mitaleita saatiin nyt yksi vähemmän ja piirin seurojenkeskeiseen Topline-kisaan pisteitä kertyi 313, mikä uupuu kymmenkunta vuodentakaisesta.

Vahvassa nousussa edelleen oleva Kalannin Vankka menestyi hienosti. 33 mitalissa (8 kultaa, 14 hopeaa, 11 pronssia) on vuosikasvua kymmenen ja isoimmalla osallistujamäärällä se keräsi Vakka-Suomen seuroista isoimmat pisteet.

Huomattava on myös Uudenkaupungin Kenttäkarhujen vahva panos. 12 kultaa, 2 hopeaa ja 3 pronssia kertoo voimasuhteiden tasoittumisesta pienoismaakunnan tasolla. Kun vielä Mynämäen Iskukin on etenkin nuorimpien sarjojen osalta noususuhdanteessa, käydään vakkatasolla taas pitkästä aikaa todellista pistetaistoa kärkiseurojen kesken.

Seuraava tärkeä kisa on ensi viikon maanantaina, kun Mynämäessä pitää varmistaa paikka syyskuussa pidettävään seuracupin A-sarjan finaaliin.

Jyskeläistuloksia:

P15 Elias Hyytiä 1) seiväs 3,65 PB, 2) 100 m aidat 15,85, 2) korkeus 1,56, 3) pituus 535

P12 Noel Raiskinmäki 1) 60 m 8,67, 1) 200 m 29,60 PB, 1) pituus 4,66 PB

P12 Peetu Tanhuanpää 1) moukari 32,96 PB, 2) kiekko 25,85, 2) keihäs 34,48, 3) kuula 8,61 PB

P11 Mikael Aulin 2) keihäs 27,88 PB, 5) korkeus 118, 6) 1000 m 3.44,42, 6) pituus 3,67 PB

P9 Voitto Pärkö 5) 1000 m 3.54,49 PB, 12) 40 m 7,75

P9 Matias Aulin 12) 1000 m 4.08,60 PB, 11) keihäs 10,50, 18) pituus 2,74

P9 Ilmari Matikainen 6) korkeus 98 PB, 16) pituus 2,85, 19) 60 m aidat 16,92 PB, 25) kuula 3,85

T14 Oona Välimäki 2) 46,38, 4) 100 m 14,23, 5) pituus 4,09

T13 Sara Honkakangas 1) 60 m aidat 10,16, 1) 200 m aidat 32,96, 2) korkeus 1,48, 2) keihäs 37,93

T13 Aino Hyytiä 3) seiväs 195, 17) 60 m 9,97, 12) keihäs 18,99 PB

T12 Jasmin Vaskelainen 1) 60 m 8,64, 1) 200 m 28,44

T12 Neela Ihanmäki 1) 1000 m 3.21,04, 3) 200 m aidat 36,29 PB, 3) kolmiloikka 9,79, 4) 60 m aidat 11,33

T12 Nella Raiskinmäki 6) pituus 3,65 PB, 20) 60 m 10,38

T10 Kerttu Matikainen 3) seiväs 1,90 PB, 3) kuula 8,33 PB, 4) kiekko 23,73 PB, 5) korkeus 125 PB

T11 Viola Pärkö 10) 150 m 27,74, 12) 1000 m 4.12,96

T11 Fiona Hällynen 13) 1000 m 4.42,96 PB, 13) korkeus 97

T9 Sara Rantanen 1) keihäs 18,09 PB, 16) 1000 m 4.27,79 PB

T9 Emilia Aulin 3) keihäs 14,50 PB, 10) 1000 m 4.22,53 PB, 21) pituus 2,94 PB