Inga Nuojua
Kun Puutarhaliitto ry. lanseerasi Avoimet puutarhat teemapäivän vuosikymmen sitten, luulin ymmärtäneeni, mikä on tapahtumapäivän idea: päästä tutustumaan itselle tuntemattomien ihmisten yksityisiin pihoihin yhden päivän aikana.
Ajallisesti teemapäivä sijoittuu eri vuosina eri ajankohtaan. On ollut sattumankauppaa, olenko ollut kyseisenä päivänä Pohjois-Pohjanmaalla vai Lounais-Suomessa. Niinpä olen päässyt tutustumaan tapahtumassa mukana oleviin kahden eri maakunnan alueella.
Alkuvuosina tarjonta oli pääsääntöisesti sitä, mitä olin odottanutkin: asiastaan innostuneiden harrastajien luomuksiin tutustumista. Jokainen puutarhaa harrastava on uniikki yksilö erilaisine intresseineen ja mahdollisuuksineen. Niinpä kahta vähänkään toisiaan muistuttavaa ei tullut vastaan. Mutta mitä on tapahtunut kymmenessä vuodessa?
Innolla tutkin tänä vuonna Raahen seudun tarjontaa: kaksi löytyi. Molemmat kaikille julkisia muutenkin. Ei niissä sinänsä mitään vikaa ollut, päinvastoin, mutta jäin kovasti kaipaamaan ihmisten omia pihoja. Miksi niitä ei ollut?
Tutkailin teemapäivän tarjontaa Turun seudulla, vaikka tänä vuonna niihin tutustuminen ei ollut mahdollista. Sielläkin oli mukana yksityispihoja takavuosia vähemmän, erityyppisiä julkisia toimijoita senkin edestä. Eli sama huolestuttava suunta.
Onko malliksi muotoutunut rikkaruohoton, viimeisen päälle nurmikon kanttauksia myöten hoidettu ylisiisti piha. Sellainen, millaisia puutarhaohjelmissa esitellään. Vähän kuin sisustuslehtien kodit, jotka tavallisesta tallaajasta tuntuvat asumiskelvottomilta – niissä ei ole elämisen tuntua.
Minusta puutarhanhoito ei ole kilpailulaji. Siksi vierastan kovasti esim. Britannian kuuluisinta puutarhanäyttelyä Chelsea Flower Show. Itsessäni on valuvika: täydellisyys ahdistaa. Tiedän, että oma puutarhani on monelle kunnon puutarhurille kauhistus, mutta minulle se on paratiisi, jossa kohtaa jatkuvasti pieniä luonnon ihmeitä. Mistä on pähkinän alle ilmaantunut outo kämmekkälaji, mistä noidanlukko paahdepaikalle? Miten suruvaipat tulevat tervehtimään aina mustaherukoita poimiessa? Miten ritariperhosen toukka voi syödä mooseksenpalavaapensasta?
Vuosia siten eräs Turun alueen avoin puutarha jäi erityisesti mieleen. Se oli nuoren lapsiperheen piha. Pihapiiri oli vanha, selvästi ollut heikolla hoidolla vuosia. Talossa oli menossa remontti. Lasten leikkejä siellä täällä. Uusia istutuksia oli jo tehty. Kierrätysmateriaaleja oli käytetty luovasti. Suunnitelmat selvisivät laajaa pihapiiriä kiertäessä keppeihin kiinnitetyistä pahveista, joissa luki esimerkiksi: tähän tulee allas. Vierailija näki savisen, rikkaruohoja kasvavan montun. Poistui silti paikalta iloisena ja hyväntuulisena. Leppoisa ilmapiiri oli käsinkosketeltava.
Vanha sanonta kaikkien kukkien kukkimisen sallimisesta sopii erinomaisesti myös erilaisiin puutarhoihin. Hienoa, että jotkut ovat jaksaneet puurtaa puutarhansa täydelliseksi vierailijoiden tulla, mutta mukaan pitäisi kannustaa myös niitä rennosti ottavia.
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva biologi, joka on kotoisin Laitilasta.